Professori Pekka Vallitulle Bensow-Äyräpää-palkinto

24.11.2016

Professori, HLT, EHL Pekka Vallittu Turun yliopistosta on palkittu korkeatasoisesta ja kansainvälisesti merkittävästä tutkimustyöstä Bensow-Äyräpää-palkinnolla. Vallittu on tehnyt uraauurtavaa työtä biomateriaalien, kuten kuitulujitteisten komposiittien kehittämisessä ja soveltamisessa kliiniseen käyttöön. Palkinto luovutettiin Hammaslääkäripäivillä 24.11.2016.

​Hammaslääketieteessä kuitulujitteisia komposiitteja käytetään protetiikassa, endodontiassa, parodontologiassa, kariologiassa, suukirurgiassa sekä ortodontiassa. Lääketieteessä niitä hyödynnetään ja kehitetään esimerkiksi kallokirurgian, neurokirurgian, ortopedian ja traumatologian aloilla.   

Biomateriaalitieteen professori Vallitun tutkimusryhmä on esimerkiksi ensimmäisenä maailmassa kehittänyt kallon luupuutoksia korvaavan bioaktiivisen lasikuitulujitteisen implantin, joka hyväksyttiin kliiniseen käyttöön vuonna 2014.

– Tulevaisuuden suurin tavoite on saada kaikki ihmiskehoon laitettavat biomateriaalit metallittomiksi. Jo nyt on maailmanlaajuisessa kliinisessä käytössä materiaali, jolla puuttuvia hampaita voidaan korvata yhdellä hammaslääkärikäynnillä ja kohtuullisilla kustannuksilla. Nyt on otettu ensiaskeleet biomekaanisilta ja biologisilta ominaisuuksiltaan räätälöityjen materiaalien kanssa. Ammattikuntamme kannalta on ollut hienoa nähdä, miten hammaslääketieteellisen tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää laajemmin lääketieteen alueella, Vallittu sanoo.

Pekka Vallittu toimii biomateriaalitieteen professorina ja Turun kliinisen biomateriaalikeskuksen johtajana Turun yliopistossa. Hän on julkaissut yli 430 alkuperäisartikkelia, 25 tieteellistä monografiaa ja kirjan kappaletta sekä yli 155 patenttia, jotka pohjautuvat 25 keksintöön. Hän on ohjannut 25 väitöskirjaa ja 15 on työn alla. Hänen ulkopuolinen rahoituksensa on pitkällä ajanjaksolla ollut mittava. Hän on päävastuussa useista kansainvälisistä projekteista sekä kansallisesta projektista. Hänen tutkimustyönsä on johtanut myös kahden biomateriaalialan yrityksen perustamiseen.

– Palkinto on hieno tunnustus työstä, johon on taustalla vaikuttanut suuresti pohjoismaalaisen tiedeyhteisön henkinen tuki ja asiantuntemus. Pohjoismainen hammashoitomateriaalien tutkimuslaitos NIOM on ollut tässä merkittävässä roolissa, Vallittu kiittää.  

Bensow-Äyräpää-palkinnon myöntää pohjoismaiden vanhin hammaslääkärijärjestö, vuonna 1866 perustettu Skandinaviska Tandläkarföreningenin (SkTf). Bensow-Äyräpää-säätiön tavoitteena on edistää tieteellistä tutkimusta hammaslääketieteen alalla. Säätiö jakaa joka toinen vuosi palkinnon ansioituneelle pohjoismaiselle hammaslääkäritutkijalle. Sääntöjen mukaan palkinto jaetaan kannustuksena ja tunnustuksena korkeatasoisesta tutkimustyöstä, joka on vaikuttanut skandinaavisen hammaslääketieteellisen tutkimustyön tunnetuksi tekemiseen kansainvälisesti. Ehdotuksia arvioi palkintolautakunta, jossa kaikilla pohjoismailla on yksi edustaja. Puheenjohtajana toimi tänä vuonna Yrsa Le Bell, prof. h.c. Suomesta. Palkinto luovutettiin SkTf:n vuosikokouksessa Hammaslääkäripäivillä Helsingissä 24.11.2016.

TS

Luotu 24.11.2016 | Muokattu 24.11.2016