Rochesterin yliopiston vierailu tarjosi näkymiä monitieteiseen kansainväliseen yhteistyöhön ja liikkuvuuteen
Turun yliopisto sai elokuussa 2025 vieraakseen Rochesterin yliopiston edustajia Yhdysvalloista. Vierailun taustalla on keväällä allekirjoitettu yhteistyösopimus (Memorandum of Understanding, MoU), jonka rehtori Marjo Kaartinen allekirjoitti vierailessaan Rochesterissa.
Keväällä allekirjoitetun sopimuksen tarkoituksena on vahvistaa yliopistojen välistä monitieteistä yhteistyötä niin tutkimuksessa kuin opiskelija- ja henkilökuntavaihdossakin. Tätä tavoitetta silmällä pitäen, Rochesterin yliopiston delegaation vierailun ohjelma sisälsi tutustumista yliopiston toimintaan, monitieteisiin teemoihin ja tiedekuntiin sekä tapaamisia yliopiston tutkijoiden, vaikuttavuusneuvoston ja johdon kanssa. Lisäksi delegaatiolle esiteltiin suomalaisten yliopistojen rahoitusjärjestelmiä sekä Suomen ja Yhdysvaltojen välisiä rahoitusmahdollisuuksia.
Yhteys Rochesterin yliopistoon on saanut alkunsa keskiajantutkimuksen alalta, ja humanistinen tiedekunta on ollut avainroolissa yhteistyön käynnistämisessä. Tiedekunnan varadekaani Pekka Lintunen kuvaa Rochesterin vierailun yhteydessä järjestettyjä tapaamisia antoisiksi.
– Tiedekuntavierailussa aika kului nopeasti, kun puhetta piisasi. On kiehtovaa huomata, kuinka paljon yhteisiä tutkimusteemoja olemme löytäneet lyhyessä ajassa. Seuraavaksi on aika tutkimusyhteistyön käytännön askeleille, joista yhtenä mahdollisuutena pohdittiin Rochesterin yliopiston julkaisusarjaa foorumina erilaisille tutkimuskokoelmille, Lintunen kertoo.
Rochesterin delagaatiolle järjestetty verkostoitumistilaisuus Turun ihmistieteiden tutkijakollegiumin (Turku Institute for Advanced Studies, TIAS) kanssa sujui myös onnistuneesti.
– Oli ilo toivottaa Rochesterin kollegat tervetulleiksi TIASiin ja keskustella siitä, miten voimme parhaiten tehdä yhteistyötä esimerkiksi monitieteellisen tutkimuksen alalla. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa on tärkeämpää kuin koskaan, että emme käännä selkäämme amerikkalaisille kollegoillemme, jotka myös pyrkivät tekemään maailmasta paremman paikan. Odotan innolla yhteistyötä Rochesterin kollegoiden kanssa juuri tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kertoo TIASin johtaja Martin Cloonan.
Turun kampuksella järjestettyjen tapaamisten lisäksi Rochesterin vieraat pääsivät tutustumaan Saaristomeren tutkimuslaitoksen toimintaan Seilin saarella yliopiston biodiversiteettiyksiön johdolla. Turusta matka jatkui vierailun lopuksi Lappiin, jossa tutustumiskohteena olivat Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevo, Saamelaismuseo Siida sekä Saamelaiskulttuurikeskus Sajos. Vierailuun sisältyi myös tapaaminen Utsjoen kunnanjohtaja Päivi Kontion kanssa.