Säätiöiltä 1,4 miljoonaa euroa tekniikan tutkimukseen – seitsemälle Turun yliopiston tutkijalle rahoitusta

21.03.2018

Kahdeksan säätiötä, rahastoa ja yhdistystä jakoivat tiistaina 20.3.2018 yli 1,4 miljoonaa euroa apurahoja ja palkintoja teknistieteelliseen tutkimukseen. Moni tämän vuoden apurahoista tähtää ympäristöä säästävän teknologian kehittämiseen, kuten uusien aurinkokennomateriaalien kehitystyöhön.

​Kuvituskuva: Karsten Würth

​Tilaisuuden suurimmat apurahat jakoi K. H. Renlundin säätiö, joka rahoittaa tänä vuonna geologian alan tutkimusta kaikkiaan 885 000 eurolla. Lukumääräisesti eniten apurahoja myönsi tänä vuonna tekniikan alan väitöskirjatutkimusta rahoittava Walter Ahlströmin säätiö.

Yksi kuudestakymmenestä Ahlströmin säätiön apurahan saajasta on Turun yliopiston väitöstutkija Esko Salojärvi. Salojärvi kehittää uudenlaisia metalliyhdisteitä, joiden avulla aurinkopaneelit voisivat hyödyntää näkyvän valon lisäksi myös infrapunasäteilyä.

– Auringon säteilystä noin puolet on näkyvää valoa pidempiaaltoista säteilyä, mutta se jää nykyisin hyödyntämättä aurinkoenergian tuotannossa. Tavoitteena on tehdä perinteisiä piiaurinkokennoja tehokkaampia ja halvempia aurinkokennoja, Salojärvi kertoo.

Näillä näkymin keväällä 2021 väittelevän Salojärven lisäksi Turun yliopistosta apurahaa saivat kuusi tutkijaa tai tohtorikoulutettavaa. Rahaa teknologian kehitystyöhön saa kaikkiaan 149 henkilöä tai yritystä.

Apurahatilaisuuden järjesti itsenäinen säätiö Tekniikan Akatemia TAF, joka jakaa toukokuussa miljoonan euron arvoisen Millennium-teknologiapalkinnon jo kahdeksatta kertaa.

Lue lisää

Lisätietoa säätiöistä ja rahoitetuista tutkimuksista TAFin sivuilta

Kaikki apurahojen saajat (.xlsx)

HK

Luotu 21.03.2018 | Muokattu 21.03.2018