Suomalaiset huippututkijat ilmastonmuutoksen lieventämisen asialla Brysselissä

16.11.2018

Turun yliopisto vastaa ilmastonmuutosaiheisen kutsutapahtuman järjestämisestä Euroopan parlamentissa Brysselissä tulevana maanantaina 19. marraskuuta. Tilaisuudessa kuullaan suomalaisten yliopistojen eri tutkimusaloja edustavia huippututkijoita.

 

​Yliopistoilla ja monitieteisellä tutkimusyhteistyöllä on keskeinen rooli globaalien haasteiden ratkaisujen löytämisessä ja uusien innovaatioiden edistämisessä.

– Meillä on kaikilla yhteinen, tulevien sukupolvien kannalta äärimmäisen tärkeä tavoite. Työtä ilmastonmuutoksen lieventämiseksi on tehtävä ylikansallisessa yhteistyössä ja yhdessä tutkijoiden, poliittisten päättäjien, yritysten ja kansalaisten kanssa, toteaa tilaisuuden puheenvuorollaan avaava Turun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Kalle-Antti Suominen.

Climate, Food and Natural Resources -tilaisuus on osa suomalaisten yliopistojen yhteistä keskustelusarjaa. Tavoitteena on vaikuttaa EU:n Horisontti Eurooppa -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaan, jossa ilmastonmuutoksen torjumiseen on varattu alustavasti peräti 35 prosenttia Horisontti Eurooppa -ohjelman noin 100 miljardin euron kokonaisbudjetista.

Turun yliopiston (TY) luotsaama tilaisuus järjestetään yhteistyössä Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston, Tampereen teknillisen yliopiston (TTY), Helsingin yliopiston (HY) ja Helsingin Eurooppa-toimiston kanssa.

Tilaisuudessa kuullaan akateemikko Eva-Mari Aron (TY) puheenvuoro otsikolla ”Large-scale European research initiatives for solar fuels, chemicals and food production”. Puhtaan, uusiutuvan energian ja kestävän ruoantuotannon lisäksi Aro nostaa esiin myös Yhdistyneiden kansakuntien (UN) Sustainable Development Goals (SDGs) -tavoitteisiin liittyvän toimeenpanon.

Apulaisprofessori Mari Sandell (TY), keskittyy puheenvuorossaan kestävään ruoantuotantoon ja luonnonvarojen kestävään käyttöön sekä ruoan tuottajien että kuluttajien näkökulmasta. Aistit ja ruoka -tutkimusohjelmaa johtava Sandell toteaa tulevaisuuden kestävän ruoan olevan tutkijoiden, yritysten, tuottajien ja kuluttajien yhteinen haaste.

Professori Jukka Rintala (TTY) nostaa esiin niin kutsuttujen Living Lab -tutkimus- ja kehityslaboratorioiden merkityksen kiertotalouden monitieteisessä maailmanlaajuisessa tutkimuksessa. Kestävät energiamuodot ja pyrkimys hiilineutraaliuteen vaativat professori Peter Lundin, Aalto-yliopisto, mukaan puolestaan paitsi teknisiä ratkaisuja myös vahvempaa EU-politiikkaa ja kansainvälistä yhteistyötä.

Tilaisuudessa nousee esiin myös ilmastonmuokkauksen (geoengineering) merkitys ja jatkuvan pitkäaikaisen mittaamisen tärkeys ilmastotutkimukselle. Ensimmäisestä aiheesta puhuu Lapin yliopiston tutkimusprofessori John Moore ja jälkimmäisestä professori Kari Lehtinen Itä-Suomen yliopistosta.

Horisontti Eurooppa -ohjelman ehdotuksessa korostetaan uudella tavalla myös avointa tiedettä (Open science), jonka edistäminen läpäisee jo koko ohjelman. Ohjelmassa otetaan laajasti huomioon paitsi avoin julkaiseminen ja tutkimusaineistojen avoimuus myös kansalaisten laaja osallistuminen. Professori Tuukka Petäjän (HY) puheenvuorossa nostetaankin esiin, millainen rooli tutkimusinfrastruktuurien avoimen yhteiskäytön edistämisellä ja avoimen datan hyödyntämisellä on suurten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa.

Tilaisuuteen osallistuu huippututkijoiden ja yliopistojen edustuksen lisäksi mm. poliittisia päättäjiä ja komission virkamiehiä. Tilaisuutta isännöi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. Moderaattorina toimii toimitusjohtaja Anna Sorainen (Ground Communications). Tapahtumasarja pohjautuu yliopistojen ja Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI:n kannanottopaperiin.

Lisätietoja

>> Moonshots of the 2020s - How to make the most of the missions of Horizon Europe?

>> Climate, Food and Natural Resources 19.11: Climate, Food and Natural Resources 19.11

>> Unifin tiedote: The preparations for Horizon Europe proceed, Finnish universities organise a series of high-level seminars to share their vision on the missions – “We must unite our forces in turning science and technology for the benefit of people and society”

JV

Luotu 16.11.2018 | Muokattu 27.11.2018