Suosituksia Viipurin monikulttuurisen rakennusperinnön suojelulle

08.04.2014

Suomalaiset, venäläiset ja kansainväliset rakennussuojelujärjestöt ovat julkaisseet tiekartan Viipurin rakennusperinnön suojelemiseksi.

 

​Tiekartta on valmisteltu Viipurissa 13.–14.2.2014 pidetyssä suomalais-venäläisessä seminaarissa. Seminaarin järjestäjinä toimivat suomalaiset, venäläiset ja kansainväliset rakennussuojelun ja rakennustaiteen asiantuntijajärjestöt sekä Turun yliopiston maisemantutkimus. Seminaariin osallistui myös Pietarin alueen ja Viipurin hallinnon edustajia.

Osallistujatahojen hyväksymä tiekartta julkistetaan sekä Suomessa että Venäjällä.

– Tiekartta sisältää suosituksia Viipurin rakennussuojelun kehittämiseen ja rahoittamiseen, vanhojen rakennusten kunnostukseen sekä kansainvälisen yhteistyön järjestämiseen. Siinä esitetään sekä kiireellisiä toimia sekä pitkän tähtäimen tavoitteita, professori Maunu Häyrynen kertoo.

Häyrynen pitää Viipurin vanhan rakennuskannan tilaa huolestuttavana.

– Monet suomalaisaikaiset arvorakennukset ovat rappeutuneet lähes raunioiksi, ja viime aikoina on toteutettu historialliseen ympäristöön sopimattomia rakennushankkeita. Vuosi sitten tehtiin myös ilman ennakkotietoa purkutyö eräässä keskustakorttelissa.

Häyrysen mukaan seminaarissa ja sen jälkeen on silti saatu myönteisiä signaaleja sekä paikallis- että aluehallinnosta muun muassa Viipurin pääsymahdollisuudesta liittovaltiotason historiallisten kaupunkien suojeluohjelmaan sekä keskiaikaisen tuomiokirkon raunioiden restauroinnista.

 


Tuomas Koivula

 

Luotu 08.04.2014 | Muokattu 19.07.2021