Tasapainoinen yritys onnistuu muutoksessa

07.12.2012

Turun kauppakorkeakoulun alumni Esa Rautalingon mukaan managementia ja leadershipiä sopivassa suhteessa yhdistävä yritysjohtaja mukautuu haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

 

​– Muutostilanteessa aletaan usein pelata varman päälle, eikä uskalleta kyseenalaistaa oman olemassaolon merkitystä ja ottaa riskejä. Fiksut yritykset tekevät muutoksia jo siinä vaiheessa, kun menee hyvin, kertoo Turun kauppakorkeakoulussa organisaatioteoria-kurssilla vieraillut Vaasan-konsernin toimitusjohtaja Esa Rautalinko.
 
Rautalingon mukaan yrityksellä tulisi olla selkeä kuva siitä, mihin se on menossa. Muutosta ei kannata tehdä muutoksen vuoksi.
 
– Muutoksen tarve täytyy pystyä perustelemaan ensisijaisesti taloudellisesti. Kaikki sellainen muutos, joka tähtää epämääräisesti esimerkiksi työilmapiirin parantamiseen tai muuhun vaikeasti mitattavaan asiaan, on yleensä tuhoon tuomittua.

Uniikki toimintamalli tuo kilpailuedun

Yritys onnistuu saavuttamaan pysyvän kilpailuedun luomalla omaleimaisen kulttuurin ja toimintamallin.
 
– Jokaisen yrityksen pitäisi miettiä omaa uniikkia kyvykkyyttään, joka toimii turvana, kun tulee vastoinkäymisiä. Kaiken muun paitsi humaanin pääoman pystyy kopioimaan. Keskeistä on se, osataanko kyvykkyyksiä kehittää.
 
Rautalinko huomauttaa, että yrityksen olisi tärkeää päästä jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen.
 
– Muutosta pidetään helposti pelottavana ja vanhan unohtamisena. Nykypäivän liike-elämässä yritykset ovat menossa samaan suuntaan varsinkin tietyillä toimialoilla. Todellinen erikoistuminen jää välillä miettimättä.

Tasapainolla menestykseen

Rautalinko muistuttaa, ettei yritys voi olla strategiansa orja, vaan suuntaa on kyettävä muuttamaan nopeastikin.
 
– Strategian kehittämisessä on kyse yhteistyöstä ja kyvykkyyksien hyödyntämisestä. Siinä epäonnistutaan usein silloin, kun keskitytään ainoastaan oman navan tuijottamiseen. Hyvässä suunnittelussa huomioidaan sekä henkilöstö että asiakkaat.
 
Rautalingon mukaan management- ja leadership-osaamista yhdistävällä yrityksellä on hallussaan menestyksen avaimet. Lähtökohtana on hahmottaa, missä yritys on tänä päivänä ja mistä muutostarve kumpuaa.
 
– Faktoja ei saa mennä piiloon, eikä muutoksen tarvetta pidä selittää pois. Työntekijöitä tulisi auttaa löytämään tasapaino työhönsä, antaa mahdollisuus kytkeytyä yhtiön mahdollisimman inspiroivaan tahtotilaa. Siinä on keskeistä jatkuva kommunikointi.
 
Esa Rautalinko luennoi muutosjohtamisesta Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa 2. lokakuuta.
 
Aleksi Rajamäki
Kuva: Adam Foster | Codefo
Luotu 07.12.2012 | Muokattu 28.10.2020