Teknologiateollisuus ry lahjoittaa Turun yliopiston tekniikalle 100 000 euroa

15.03.2021

Teknologiateollisuus ry osallistuu yliopistojen varainhankintakampanjaan lahjoittamalla kymmenelle yliopistolle yhteensä miljoona euroa. Kukin yliopisto saa lahjoituksena 100 000 euroa.

Lahjoituksen saavat Aalto-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto, Åbo Akademi, Helsingin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto UEF.

- Haluamme lahjoituksella kannustaa yliopistoja strategiseen yhteistyöhön ja vahvistamaan kumppanuuksia yritysten kanssa. Kestävä kasvu syntyy osaamisesta ja uuden luomisesta, ja tämän mahdollistamisessa yliopistot ovat avaintekijöitä. Nyt on se hetki, jolloin tarvitaan rohkeutta kasvuun ja uudistumiseen, sanoo Teknologiateollisuuden yrittäjyyden ja osaamisen johtaja Laura Juvonen.

- Tekniikan koulutuksen ja tutkimuksen laajentaminen on monitieteiselle yliopistollemme strateginen päätös, jolla vastaamme alueen osaajapulaan. Pitkäjänteinen yritysyhteistyö on ollut merkittävässä roolissa uusien tekniikan koulutusohjelmien käynnistämisessä ja koko tekniikan koulutuskokonaisuutemme uudistamisessa. Vahvat alueelliset kumppanuudet ovat myös yksi strategiamme painopisteistä, Turun yliopiston rehtori Jukka Kola kertoo.

Korkeakoulutus on ratkaisevan tärkeää teknologiateollisuudelle ja koko Suomelle. Työelämässä tarvitaan paljon aiempaa enemmän korkeakoulutukseen perustuvaa osaamista. Teknologia-alan yrityksiin rekrytoitavista jo 60 prosenttia on korkeakoulutettuja, ja osuus on ollut pitkään kasvussa.

- On erinomaista, että Turun yliopisto rakentaa tekniikan koulutuksensa laajennusta tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa ja solmii kumppanuuksia toisten yliopistojen kanssa. Tiivis vuorovaikutus, tavoitteellinen yhteistyö sekä uudenlaiset oppimistavat ovat tärkeitä, jotta yliopisto pystyy synnyttämään yhteiskunnassa tarvittavaa osaamista, Juvonen toteaa.

Teknologiateollisuus ry, sen jäsenyritykset ja 100-vuotissäätiö ovat lahjoittaneet korkeakoulutukseen viime vuosina yhteensä yli 150 miljoonaa euroa.

Luotu 15.03.2021 | Muokattu 27.04.2021