Toukka joutuu pedon suuhun todennäköisimmin päiväntasaajalla
Turun yliopiston tutkijat ovat olleet mukana kansainvälisessä yhteistyöprojektissa selvittämässä saalistuspaineen voimakkuutta maapallon napa-alueilla ja päiväntasaajalla. Tutkijat asettelivat muovailuvahasta tehtyjä perhostoukkia Grönlannista Australiaan, jotta selviäisi, missä saalistetaan eniten – ja kuka siellä saalistaa.
Napa-alueiden lähellä toukan todennäköisyys tulla syödyksi on vain murto-osa siitä, mitä se on päiväntasaajalla. Kuvio ei toistunut ainoastaan päiväntasaajan molemmin puolin, vaan myös maanpinnan korkeuden mukana.
– Lajeja löytyy tropiikista ihan älyttömästi, ja jo pitkään on epäilty, että myös saalistus ja muut lajien vuorovaikutukset kasvavat tropiikkia kohti. Aiemmin ei ole vain keksitty, miten asiaa voisi tutkia, kertoo tohtorikoulutettava Tapani Hopkins Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä. Hän ja Turun yliopiston biologian laitokselta väitellyt, nykyään lukion lehtorina toimiva Liisa Laukkanen levittivät toukkia muun muassa Turun alueelle.
Kansainvälinen tutkijaryhmä teki havainnon tarkastelemalla syötyjen toukkien osuutta 11 635 kilometrin matkalla aina Grönlannista eteläiseen Australiaan. Lopputulos oli, että napojen lähellä toukan todennäköisyys tulla syödyksi on vain yksi kahdeksasosa siitä, mitä se on päiväntasaajalla.
Paikallisen saalistuspaineen mittaamiseksi tutkijat liimasivat tuhansia muovailuvahasta tehtyjä perhostoukkia kasveihin 31 eri paikassa ympäri maailman. Suomessa kohteita oli kaksi: Turku etelässä ja Värriö pohjoisessa. Tekotoukkien jäätyä petojen armoille tutkijat kävivät säännöllisesti tarkistamassa, oliko toukkaan ilmestynyt saalistusjälkiä.
– Tämän menetelmän paras puoli on, että jälkeenpäin on selvitettävissä, mikä toukkaa yritti saalistaa katsomalla saalistusjälkiä muovailuvahassa. Hyönteisen, vaikkapa muurahaisen, leuat jättävät kaksi pientä viiltoa, kun taas linnun nokka aiheuttaa kiilamaisia jälkiä. Nisäkkäät tekevät puolestaan hampaanjälkiä – no, tajuatte varmaan idean, kuvailee Eleanor Slade, tutkija Oxfordin ja Lancasterin yliopistoissa, joka suunnitteli maailmanlaajuisesti toteutettavan menetelmän.
Työ vaati panostusta 40 tutkijalta 21 eri maasta. Yhdenmukaisuus oli tärkeää, jotta tulokset olisivat vertailukelpoisia kaukaisten kohteiden välillä. Tekotoukkien ”tehtaalta” Helsingin yliopistosta lähetettiin maailmalle toukat, jotka oli muovailtu samasta muovailuvahasta samaan mittaritoukan asentoon.
– Melkein sanoisin, että menetelmämme on jopa tärkeämpi kuin itse tulos. Maapallonlaajuisen luonnonlain mittaamiseen ei tarvita kuin yhteistyötä ja vakioidut menetelmät, Hopkins summaa.
JV