Tulevaisuuden työelämä on hyppy tuntemattomaan

03.11.2016

Valmiina työelämään -hankkeen seminaarissa avattiin näkökulmia tulevaisuuden työelämään ja sitä tukevaan koulutukseen.

​– Tämän hetken työelämä on sellainen, että se vaatii jämäkkää katsetta eteenpäin. Omalle mukavuusalueelle ei voi jäädä makaamaan, linjasi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Markku Wilenius puheenvuorossaan.

Wilenius kertoi tulevaisuuden työelämästä Valmiina työelämään! - mutta millä eväillä? -seminaarissa 2.11.

Wileniuksen mukaan maailmantaloudessa toimii sykleissä, ja nyt on alkamassa uusi sykli, kuudes aalto. Edellisen aallon talousjärjestelmä on nykyään tehoton ja kallis, sillä se on luotu tukemaan teollisuutta.

Seuraava aalto tuleekin etsimään ratkaisuja resurssien käyttöön ja tehokkuuteen.

Suomella on ollut vaikeuksia siirtyä uuteen aaltoon. Wileniuksen mukaan tämä johtuu siitä, että edellinen aalto teki meistä menestyksekkäitä.

– Hyvä menestys voi kuitenkin kadota, jos kadottaa kosketuksen muuttuvaan maailmaan, hän varoitti.

Tämän hetken menestyksekkäimmät yritykset ovat rikkoneet vanhan teollisen toimintamallin. Suomessakin olisi nyt aika miettiä, mikä seuraava askel on.

– Nykyhetken työelämäkeskustelusta puuttuu juuri tämä aspekti. Puhutaan vanhoilla termeillä ja keskitytään siihen, miten nykyisen järjestelmän saisi korjattua. Täällä ei haluta nähdä, että nyt pitäisi tehdä iso loikka, Wilenius kritisoi.

Menestyksen avaimena avoimuus uutta kohtaan

Wileniuksen mukaan tulevaisuudessa siintää paljon mahdollisuuksia. Niiden löytäminen vaatii kuitenkin mielikuvitusta sekä kykyä hypätä uuteen.

– Uskallamme Suomessa kyllä tehdä loikan, mutta emme vielä, Wilenius totesi. Hän ennusti, että muutos syntyy noin viiden vuoden päästä.

Tulevaisuuden menestysreseptiä hän ei osannut antaa, mutta kertoo monia tekijöitä, jotka sen mahdollistavat.

Yksi näistä on pk-sektorin suuri rooli työpaikkojen luomisessa. Se tulee olemaan teollisuuden ja julkisen sektorin hiipuessa oleellisin toimija.

– Nyt tarvitaan erilaista politiikkaa ja tapoja tukea pk-sektoria, Wilenius linjasi.

Hän totesi myös realiteettina sen, että tulevaisuudessa koulutus ei takaa työpaikkaa. Tulevaisuudessa ihmiset joutuvat rakentamaan oman osaamispakettinsa työelämässä profiloitumiseen. Menestyjiä ovat ne, jotka pysyvät ajan hermolla.

Lisätukea työelämävalmiuksiin

Valmiina työelämään! - mutta millä eväillä? -seminaari on osa informaatioteknologian laitoksen dosentti Jyrki Liesivuoren vetämää Valmiina työelämään -hanketta, jossa Suomeen luodaan yhteistä työelämävalmiuksien koulutuspakettia.

Hankkeessa pyritään luomaan malleja tukemaan opiskelijoiden henkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia voimavaroja sekä muutoskykyä työelämää varten. Tavoitteena on kehittää työhyvinvointiin liittyviin seikkoihin pureutuva opintokokonaisuus, jota voi käyttää kaikilla koulutustasoilla.

Uutta opintokokonaisuutta on mukana kehittämässä viisi yliopistoa, neljä ammattikorkeakoulua ja yksi ammattipisto. Hanke on saanut rahoitusta EU:lta.

>> Lue lisää Valmiina työelämään -hankkeesta

Teksti ja kuvat: Saara Järviö

Luotu 03.11.2016 | Muokattu 03.11.2016