Tuomiokirkon näyttely tutustuttaa lapset uskonpuhdistuksen aikakauteen

20.10.2016

Turun tuomiokirkon toiminnallinen Kirkonrotta muistelee -näyttely kertoo lapsille Mikael Agricolasta, reformaatiosta ja 1500-luvun Turusta. Turun yliopisto järjestää reformaation merkkivuoden yhteydessä myös yleisölle avoimia seminaareja ja luentotilaisuuksia.

​Tuomiokirkon Kirkonrotta muistelee -näyttelyn suunnittelutyö oli osa Sirkku Pihlmanin (oik.) vetämää museologian kurssia. Anna Saarikko (vas.) osallistui kurssille, jossa hyödynnettiin myös historioitsijoiden ja lavastajan asiantuntijuutta.

​Kirkonrotta muistelee -näyttelyssä niin pienet kuin isommatkin lapset pääsevät tutustumaan 1500-luvun tuomiokirkkoon, jossa juoksentelivat kissat, rotat ja kirkkokoirat. Seurakuntalaisten istumapaikat oli tuohon aikaan säädelty tarkkaan sukupuolen ja säädyn mukaan.

– Näyttelyssä lapset saavat asettaa nukkejen avulla eri säätyjen edustajat ajanmukaiseen istumajärjestykseen. Järjestys täytyy itse keksiä esimerkiksi vaatteita tarkkailemalla, sanoo näyttelyn toteutuksesta vastaava opiskelija Anna Saarikko.

Näyttelyvieraat pääsevät nuuhkaisemaan yrteistä koottua kirkkokimppua, jollaisia naiset pitivät mukanaan 1500-luvulla, jotta eivät olisi joutuneet haistelemaan kirkon tunkkaista ilmaa. Lapset voivat myös pukeutua Mikael Agricolan vaatteisiin, laittaa tornikellon oikeaan aikaan sekä etsiä kissan tassunjäljet kirkon lattiasta.

– Näyttelyn tavoitteena on kertoa uskonpuhdistuksen ajan elämästä ja kulttuurista, ei pelkästään uskonnosta. Tuomme esiin, että kirkkotila on näyttänyt erilaiselta eri aikoina. Lisäksi kirkko on koonnut yhteen erilaisia ihmisiä, museologian tutkija Sirkku Pihlman sanoo.

Kirkonrotta muistelee -näyttelyn suunnitelma valmistui Saarikon ja muiden opiskelijoiden yhteistyönä osana Pihlmanin ja lavastaja Juha Lukalan vetämää museologian kurssia. Opiskelijat laativat ryhmätyönä näyttelyn käsikirjoituksen, teemat ja ulkonäön. Kurssin jälkeen Saarikko pääsi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän palkkaamana työstämään näyttelyn valmiiksi yhdessä taittajan ja seurakuntayhtymän puuseppien kanssa.

Näyttelystä vastaavat Turun yliopiston museologian oppiaine, Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies -tutkimuskeskus ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

Kirkonrotta muistelee -näyttely on avoinna joka päivä klo 9–18 Turun tuomiokirkon Mikael Agricolan kappelissa 5.11.2017 asti.


Toiminnallisessa näyttelyssä lapset pääsevät leikkimään tuomiokirkon yksiviisarisella kellolla. Lukutaitoiset lapset voivat tutustua myös infoteksteihin, jotka tarjoavat tietoa reformaation ajasta ja vaikutuksista suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Uskonpuhdistuksen ajan tapahtumia kommentoi Anna Saarikon suunnittelema ja piirtämä rottahahmo. 

Merkkivuoden ohjelmassa tarkastellaan reformaation vaikutusta Suomeen

Turun yliopiston tutkijat pitävät reformaation merkkivuoden avajaisseminaarissa 30.10.2016 klo 14 alkaen Turun tuomiokirkossa lyhyitä luentoja muun muassa suomen kirjakielen varhaisvaiheista, oikeuslaitoksen ja hallinnon reformaatiosta ja reformaation vaikutuksesta kirkkotilaan.

Merkkivuoden aikana tuomiokirkossa järjestetään myös luentoja reformaatioon liittyen. Professori emerita Irmeli Helin luennoi 24.10.2016 klo 17 otsikolla Lutherin virret - osa eurooppalaista kulttuuriperintöä. Filosofian tohtori Mikko Kauko puhuu 28.11.2016 klo 17 munkki Jöns Buddesta ja hänen kääntämästään kirjallisuudesta.

Turku, Viipuri, Tukholma ja muut Suomen reformaatiokaupungit -seminaarissa 11.11.2016 käsitellään reformaation leviämistä Suomessa ja sen kansainvälisiä kytköksiä. Turun linnassa on 17.2.2017–4.3.2018 esillä näyttely, jossa tarkastellaan, miten reformaatio limittyi osaksi poliittista valtapeliä ja kuinka se vaikutti ihmisten arkeen.

Syksyllä 2016 ilmestyi myös suurelle yleisölle suunnattu Pohjoinen reformaatio -tietokirja, jossa tarkastellaan reformaatiota, sen leviämistä ja vaikutusta Ruotsin valtakunnan itäisessä osassa eli nykyisen Suomen alueella.

>> Turun yliopiston ohjelmaa reformaation merkkivuonna

Teksti ja kuvat: Jenni Valta


Luotu 20.10.2016 | Muokattu 20.10.2016