Turun Eurooppa-foorumi kokoaa syksyllä yhteen Suomen huippuvaikuttajat

12.07.2018

Turussa elo-syyskuussa järjestettävän mittavan EU-aiheisen Turun Eurooppa-foorumin laaja ja monialainen ohjelma on valmistunut. Tapahtumaan on tulossa satoja huippuvaikuttajia Suomesta ja muualta EU:sta. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskus panostaa foorumiin julkaisemalla Suomen EU-politiikan tärkeimpiin teemoihin keskittyvän keskustelupaperin tapahtuman alla.

Turun Eurooppa-foorumi järjestetään Turussa 30.8.-1.9.2018.

​Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskus on valmistelemassa Suomen EU-politiikasta laajaa keskustelupaperia, joka julkistetaan elokuussa tapahtuman alla.  Paperin tarkoituksena on ohjata keskusteluja niihin teemoihin, jotka tällä hetkellä ovat tärkeimpiä yhtäältä koko Euroopan unionin ja toisaalta Suomen Eurooppa-politiikan kannalta.

– Unionilla on ratkaistavanaan samanaikaisesti monia erittäin suuria haasteita, joihin ei ole olemassa helppoja vastauksia. Jäsenmailta kaivataan rohkeita avauksia ja ennakkoluulotonta pohdintaa, koska tarve käydä keskustelua Euroopan tulevaisuudesta ei ole koskaan aiemmin ollut niin polttava kuin nyt. Keskustelupaperimme pyrkii osaltaan auttamaan Suomea ottamaan aktiivisen ja ratkaisuhakuisen roolin tässä historiallisessa tilanteessa, sanoo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Rehtori Kalervo Väänäsen mukaan eurooppalaisen parlamentarismin tutkiminen onkin tärkeää, jotta voimme ymmärtää erilaiset parlamentarismin tulkinnat ja niiden vaikutukset demokratiaan ja demokraattisten valtioiden kehittymiseen.

– Erityisesti nyt, kun eri puolella Eurooppaa on nähtävissä pyrkimystä demokratian perusarvojen kyseenalaistamiseen, jopa niistä luopumiseen. Eurooppa-foorumi on yksi tapa pitää yllä niin suomalaista keskustelua kuin hakea siihen vaikutteita muualta Euroopasta, Väänänen sanoo.

Kansalaiskeskusteluun kannustavia tapahtumia

Turun Eurooppa-foorumissa pääministeri Juha Sipilä antaa katsauksen Eurooppa-politiikkaan ja kuulee perjantaina 31.8. kansalaisten näkemyksiä EU:n kehittämisestä. Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla Turussa käydään lauantaina 1.9. kaikille avoin kansalaiskeskustelu Euroopan unionin arvoista ja tulevaisuudesta.

Foorumin aikana Turussa järjestetään kymmeniä eri tapahtumia, joissa Suomen roolista Euroopassa ja EU:ssa keskustelevat esimerkiksi Suomen EU-suurlähettiläs Marja Rislakki, ulkoministeriön valtiosihteeri Matti Anttonen, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb ja Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Turkuun tulee myös kaikkien puolueiden puheenjohtajistoa, ammatti- ja muiden edunvalvontajärjestöjen edustajia sekä lähes kaikki Suomen europarlamentaarikot. Turun Eurooppa-foorumi on avoin ja maksuton, ja tarkoitettu kaikille Euroopan unionista kiinnostuneille.

– Olen hyvin iloinen, että Eurooppa-foorumi järjestetään nimenomaan Turussa, jossa tapahtumalle on erinomaiset puitteet sekä perintö suomalaisen Eurooppa-keskustelun kotina. Toivon, että nyt ensimmäisessä Eurooppa-foorumissa pystytään avaamaan erityisesti näkökulmia avoimelle kansalaiskeskustelulle, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Turun Eurooppa-foorumi koostuu seminaareista, paneelikeskusteluista, kyselytunneista ja kansalaiskeskusteluista. Tapahtumapaikkoja ovat Hansa-kortteli, Åbo Svenska Teater, Radisson SAS Marina Palace, Turun pääkirjasto ja Panimoravintola Koulu.  Ohjelma täydentyy vielä, ja osa keskusteluista saattaa muuttua joiltakin osin.

Merkittävimpiä tapahtumia Turun Eurooppa-foorumissa on eduskunnan suuren valiokunnan julkinen kuuleminen, jossa käydään keskustelu Suomen tulevasta EU-politiikasta. Sisäministeriön johdolla puolestaan käydään laaja keskustelu turvallisuudesta, aatteellisesta väkivallasta ja niiden kehitysnäkymistä. Lisäksi ministeriö ja URMI-tutkimushanke järjestävät yhteistyössä keskustelutilaisuuden maahanmuuton vaikutuksesta kaupunkeihimme laajasti. 

Myös opiskelijakaupunki Turussa juuri tapahtumaviikolla aloittavat uudet opiskelijat sekä ylioppilaskunnat on kutsuttu mukaan keskustelemaan.

Eurooppa-foorumin järjestävät ja keskusteluihin osallistuvat Turun kaupunki, Turun yliopisto, Turun Yliopistosäätiö, Åbo Akademi, Stiftelsen för Åbo Akademi, Varsinais-Suomen liitto, Turku Science Park, Turun kauppakamari ja Schuman-seura. Nämä tahot muodostavat tapahtuman valmisteluista vastaavan Turun Eurooppa-ryhmän, jonka puheenjohtajana toimii Anders Blom.  Tapahtuman valmistelutyöhön ja keskusteluihin osallistuvat myös eduskunta, valtioneuvoston kanslia, Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto, Suomen Pankki, sisäministeriö, Eurooppatiedotus, EK, SAK, STTK, Akava ja MTK.

Lisätietoa:

Turun Eurooppa-foorumi järjestetään Turussa 30.8.-1.9.2018

Tapahtuma näkyy sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #eurooppafoorumi #turku

Lisätietoja ja ohjelman löydät osoitteesta www.europeforum.fi  

 

HK
Kuva: Vesa Aaltonen / Turun kaupunki

Luotu 12.07.2018 | Muokattu 12.07.2018