Turun kauppakorkeakoulun vuosien 2020 ja 2021 opettajiksi Cristina Maíllo Pegot ja Matti Niinikoski

27.01.2022

Vuoden opettajiksi valittujen voittajien perusteluissa korostuvat innostavat ja persoonalliset opetustavat sekä aito huolenpito opiskelijoiden oppimismenestyksestä.

Turun KY on valinnut vuoden 2020 opettajaksi yliopistonlehtori Cristina Maíllo Pegot’n ja vuoden 2021 opettajaksi laskentatoimen ja rahoituksen yliopisto-opettajan Matti Niinikosken. Valinta perustuu äänestykseen, jossa äänensä pääsevät antamaan kaikki Turun KY:n jäsenet. Äänestyksessä huomioidaan opettajan innostavuus, vuorovaikutteisuus ja hyvän opiskeluilmapiirin luominen. Voittajat julkistettiin perinteisesti Turun KY:n 71. vuosijuhlassa 22.10.2021. Vuonna 2020 vuosijuhlaa ei järjestetty koronapandemian takia.

Maíllo Pegot’n voittoa perusteltiin muun muassa rennolla asenteella, mielenkiintoisten tarinoiden kertomisella opetuksen tukena sekä Espanjan kulttuurin erinomaisella tuntemisella.

- Olen innostunut opettamaan omaa kieltäni ja auttamaan opiskelijoitani pärjäämään kulttuurissa, joka on hyvin erilainen kuin heidän omansa. Espanjankielisissä maissa hiljaisuus on outo asia ja siksi pyrin siihen, että pelko puhua muulla kielellä häipyy, Maíllo Pegot sanoo.

- Opettajana yritän luoda rennon ilmapiirin, jossa kaikki voivat lähestyä minua ja pidän kaikkia opiskelijoitani samanarvoisina niin, että oppimisprosessi onnistuu. Minulle on hyvin tärkeää olla oikeudenmukainen. Opetan myös hyvin perusteellisesti asioita, kunnes jokainen oppii. Tämä ei haittaa minua, sillä tärkeintä on se, että opiskelija ymmärtää ja pysyy mukana, kertoo Maíllo Pegot.

- Monet opiskelijat ajattelevat, että osaamalla englantia he pärjäävät työelämässä, mutta koko maailma ei puhu englantia. Avaan heille mahdollisuuden puhua samaa kieltä kuin yli 500 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Se maailma on täynnä työmahdollisuuksia, Maíllo Pegot täydentää.

Niinikoskea kehuttiin erityisesti etäopetuskeinojen hyödyntämisestä innostavalla tavalla, perusteellisesta opetustavasta ja mukaansatempaavista luennoista. Niinikoski sai myös kiitosta motivoivasta asenteestaan ja helposti lähestyttävästä olemuksestaan, sekä aidosta kiinnostuksestaan opiskelijoiden oppimistuloksia kohtaan.

- Etäopetusaika on ollut minun työni kannalta vallankumouksellinen. On ollut pakko uudistua ja unohtaa vanhat rutiinit. Opetusmenetelmät ovat kokeneet täydellisen muutoksen. On todella ilahduttavaa saada palautetta, että tämä työ on onnistunut. Yliopistopedagogiikan opinnoista, joita olen suorittanut viime vuosina, on ollut tässä valtavasti hyötyä, Niinikoski kertoo.

Luotu 27.01.2022 | Muokattu 27.01.2022