Turun saaristo elävästi esillä Forum Marinumissa

20.08.2021

Merellinen Turku on nyt ainutlaatuisella tavalla esillä Forum Marinumin näyttelyssä 40 000+. Näyttely tuo digitaalisia sovelluksia hyödyntäen vierailijan meren äärelle tutustumaan saariston elämään.

Saaristoaiheinen kuva

Saariston matkailullinen vetovoima, kulttuurinen elementti, suojelunäkökulma ja tiede kietoutuvat Forum Marinumin näyttelyssä 40 000+ saumattomasti yhteen. Näyttely on osa Turun kaupungin Merikeskus-hanketta, jonka tavoitteena on tuoda Turkua esiin merellisenä kaupunkina. Näyttelyä on lähdetty toteuttamaan laajalla yhteistyöpohjalla ja Turun yliopistosta mukana on ollut sekä Biodiversiteettiyksikkö että Brahea-keskus.

- Forum Marinumin näyttelyssä tiede on tosi vahvasti läsnä ja se on erinomainen esimerkki kaupungin, korkeakoulujen ja muiden toimijoiden yhteistyöstä. Näyttelyssä on myös todella laajasti hyödynnetty teknologioita elämysten keskeisenä elementtinä, Turun kauppakorkeakoulussa ja biodiversiteettiyksikössä työskentelevä tutkijatohtori Juulia Räikkönen kertoo.

Näyttelyideaa testattiin jo 2 vuotta sitten Forum Marinumin makasiiniin rakennetusta pop-up -näyttelyssä, mutta varsinainen näyttely on toimijoiden yhdessä suunnittelema.

- Näyttelyä suunniteltiin työpajoissa, mutta Forum Marinumin asiantuntemus näyttelyrakentamisesta varmisti lopputuloksen onnistumista. Tässä näyttelyssä on tehty paljon taustatyötä ja luotu uutta materiaalia, Räikkönen kertoo.

Räikkönen lisää, että 40 000+ on hyvä esimerkki nykypäivän näyttelystä, joka nojaa merkittävästi digitaaliseen sisältöön. Näyttelyssä onkin hyödynnetty monipuolisesti teknistä osaamista.

- Näyttelyssä tärkeää on tarinallisuus ja moniaistisuus sekä digitaalisuus kokemusten rikastuttajana, Räikkönen kertoo.

Nainen lasit päässä ja seisomassa museosovelluksessa

Näyttely on toteutettu kaikenikäisille kävijöille. Monipuolisten menetelmien avulla toteutetussa näyttelyssä viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin.

- Tässä on hyvä esimerkki uuden ajan näyttelystä, joka on kekseliäästi rakennettu. Se yhdistää perinteistä ja uutta, molempia tarvitaan elämysten luomisessa. Näyttelyssä on paljon ideoita, joita voidaan ottaa käyttöön muissakin kohteissa, Räikkönen toteaa.

Luonnonsuojelu ja kulttuuriperintö näyttelyä teemoittavat tekijät

Näyttelyssä keskeisellä sijalla on myös saariston luonto ja sen suojelu. Näyttelyssä on konkreettisia esimerkkejä luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta jopa hyvin lyhyellä aikavälillä.

- Mielestäni ehkä pysäyttävin asia näyttelyssä on se, miten konkreettisesti kerrotaan saaristossa tapahtuneista muutoksista. Näyttelyssä konkretisoidaan esimerkiksi miten paljon Seilin saaren kahlaajalintujen lajisto on kaventunut muutamassa vuosikymmenessä, Räikkönen kertoo 

Turun yliopisto ja Åbo Akademi ovat tuottaneet näyttelyyn tieteellistä sisältöä.

- Monitieteinen lähestymistapa tulee esille siinäkin, miten tieteellistä tutkimusta on tuotu esille. Tarvitaan luonnontieteellistä substanssiosaamista, mutta lisäksi on tärkeää tuoda tietoa esille elämyksellisellä ja hauskalla tavalla, joka puhuttelee mahdollisimman laajaa kävijäjoukkoa, Räikkönen pohtii.

Räikkönen pitää monitieteisyyttä tärkeänä myös yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja tieteen popularisoinnin näkökulmista. Räikkösen ”Ovet auki Akatemiaan” -hanke tarkastelee akateemista historiaa, kulttuuriperintöä ja tieteellistä tutkimusta elävän ja elämyksellisen kaupunkikulttuurin voimavarana. Lisäksi hän tutkii tiedematkailua, jota Turun yliopistossa on edistetty jo pitkään.

- Saatamme olla edelläkävijän asemassa siinä mielessä, että uuden strategian mukaisesti pyrimme kestävän tiedematkailun kärkiyliopistoksi. Viemme tätä tavoitetta jatkuvasti eteenpäin esimerkiksi biodiversiteettiyksikössä, ja mietimme miten tiedettä ja tutkimusta voi esitellä elämyksellisellä ja vaikuttavalla tavalla, Räikkönen sanoo.

Kuva museon sisältä

Näyttelyssä tiede ja taide kulkevat käsi kädessä

Näyttelyn tieteen ja taiteen välistä rajapintaa on ollut toteuttamassa ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä Turun yliopiston Biodiversiteettiyksiköstä. Tutkijana, tiedetoimittajana, tietokirjailijana ja runoilijana työskentelevä Rönkä on käsikirjoittanut näyttelyn tekstit ja kirjoittanut runon, joka on esillä näyttelyssä Saariston syli -näyttelytilassa. Teksti on katkelma runosta Röngän Maanalaiset linnut –runokokoelmassa (Sammakko, 2016).

Rönkän mukaan tieteen ja taiteen yhdistäminen tukee ympäristö- ja luontoaiheista viestimistä.

- Näyttelyssä tuodaan esiin saaristo koko loistossaan ja haavoittuvaisuudessaan. Samalla tehdään näkyväksi sitä hyvää työtä, mitä saariston suojelemiseksi on tehty ja parhaillaan tehdään. Työ jatkuu, ja jokainen voi toimia Itämeren ja lounaisen saaristomme hyväksi. Näyttely korostaa paitsi luonnon myös kulttuurin rikkautta siten, että saaristo ja saaristolaiset puhuvat siinä omalla äänellään, Rönkä kertoo.

Rönkä toteaa, että saaristossa ihmisen ja muun luonnon yhteiselolla on hyvin pitkä historia, mikä näkyy myös saaristoluonnossa. Yhteiselo jatkuu edelleen ja ottaa uudenlaisia muotoja. Saaristo on myös merkittävä osa Turun alueen kulttuuriperintöä.

- Meri mielletään usein erottavaksi tekijäksi, kulkuesteeksi. Se on kuitenkin myös kulkuväylä, jota pitkin pääsee ihan mihin tahansa, ja se yhdistää erilaisia luonnonympäristöjä, ihmisiä ja valtioita, Rönkä pohtii.

 

Museo on avoinna ti-su klo. 10-18.

Lisätietoja näyttelystä täältä.

Tiedesaari Seili -virtuaaliseikkailu.

Forum Marinumissa pidettävä näyttely 40 000+ on osa Turun kaupungin Merikeskus-hanketta. Näyttely on toteutettu osana Turun kaupungin Archipelago Access -hanketta, joka on saanut rahoitusta EU:n Interreg Central Baltic -ohjelmasta. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Turun yliopiston lisäksi Visit Turku, Visit Parainen, Visit Kemiönsaari, Visit Naantali, Metsähallitus, Åbo Akademi, Pidä Saaristo Siistinä ry, John Nurminen Säätiö, Pohjoinen kasvuvyöhyke, Turun suomalaisen yhteiskoulun lukio ja Ruissalon luontokoulu.

Teksti: Elina Laiho

Kuvat: Mika Okko

Luotu 20.08.2021 | Muokattu 25.08.2021