Suomalaisen Tiedeakatemian kokoaman julkilausuman allekirjoittaneet 12 yliopistoa, 4 säätiötä ja 9 muuta tiedetoimijaa tavoittelevat tiedettä tekevien ja tukevien yhteisöä, joka toimii kestävyysmurroksen etulinjassa. Allekirjoittaneet organisaatiot kutsuvat kaikki tiedeorganisaatiot ja tieteen rahoittajat mukaan yhteistyöhön.
Tiede tuottaa uutta ymmärrystä ja mahdollistaa innovaatioita globaalien kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi. Tiedetoimijoiden on kuitenkin aiempaa vahvemmin huomioitava myös oman toimintansa vaikutukset ekologiseen kestävyyteen.
– Tavoitteenamme on tiedettä tekevien ja tukevien yhteisö, joka toimii kestävyysmurroksen etulinjassa ja tuottaa ratkaisuja globaaleihin kestävyyshaasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja luonnonvarojen kestävään hallintaan, toteaa Suomalaisen Tiedeakatemian pääsihteeri Pekka Aula.
Turun yliopisto on yksi julkilausuman allekirjoittaneista yliopistoista. Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartisen mukaan yliopistoilla on kestävyysmurroksessa merkittävä rooli tiedon ja koulutuksen tuottajina ja yhteiskunnallisina vaikuttajina.
– Me Turun yliopistossa haluamme esimerkillämme innostaa niin oman yhteisömme jäseniä kuin kumppaneitamme ja kaikkia sidosryhmiämme toimimaan kestävyysmurroksen etulinjassa. Haluamme tiivistää yliopiston yhteistyötä ja vuoropuhelua yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa ja tarjota tietoa, koulutusta ja konkreettisia keinoja kestävämmän tulevaisuuden luomiseen, Kaartinen sanoo.
Julkilausuman allekirjoittaneet organisaatiot pyrkivät myös muun muassa kehittämään kestävyysosaamista tukevia johtamiskäytäntöjä ja luomaan kestävään toimintaan ohjaavia kannustinjärjestelmiä. Organisaatiot haluavat myös panostaa yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, jotta tieteen viesti välittyy myös muille yhteiskunnan sektoreille. Lisäksi ne pyrkivät löytämään yhteisiä keinoja seurata ja arvioida tutkimuksen ja opetuksen luontovaikutuksia sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista.
Yhteistyön ja julkilausuman tavoitteena on vahvistaa jo tehtyjen sitoumusten toimeenpanoa. Yliopistojen, säätiöiden ja muiden tiedetoimijoiden onkin vahvistettava ja lisättävä myös keskinäistä yhteistyötä ja konkreettisia toimenpiteitä, jotta toiminta on nyt ja tulevaisuudessa kestävällä pohjalla. Organisaatiot kutsuvatkin kaikki tiedeorganisaatiot ja tieteen rahoittajat mukaan yhteistyöhön.
Tutustu tavoitteisiin
Haluatko mukaan?
Julkilausumaan on mahdollista liittyä Suomalaisen Tiedeakatemian verkkosivuilla!
Allekirjoittaneet organisaatiot:
Suomalainen Tiedeakatemia
Vaasan yliopisto
Aalto-yliopisto
Tampereen yliopisto
Nuorten Tiedeakatemia
Koneen Säätiö
Puistokatu 4
Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT
Turun yliopisto
Suomen Tiedeakatemiat
Helsingin yliopisto
Tieteellisten seurain valtuuskunta
Kestävyysmurros-tohtorikoulutuspilotti
TAH-säätiö
Lapin yliopisto
Itä-Suomen yliopisto
Maj ja Tor Nesslingin säätiö
Maanpuolustuskorkeakoulu
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
Oulun yliopisto
Jyväskylän yliopisto
Svenska tekniska vetenskapsakademien i Finland
Suomen Tiedeseura
Yliopistojen kehitysyhteistyöverkosto UniPID
Hanken Svenska handelshögskolan
Julkilausuman laatimisesta on vastannut Suomalainen Tiedeakatemia. Julkilausuma pohjautuu Tiedeakatemian sidosryhmille syksyllä 2024 järjestettyyn sidosryhmätilaisuuteen sekä Tiedeakatemian jäsenille toteutettuun jäsenkyselyyn.