Turun yliopisto vastaanotti Kanariansaarilla sijaitsevan korkeatasoisen NOT-teleskoopin

04.10.2019

Kanariansaarilla La Palmalla sijaitseva Nordic Optical Telescope (NOT) siirtyy marraskuusta 2019 alkaen Turun ja Aarhusin yliopistojen omistukseen. Turun yliopisto ottaa haltuunsa teleskoopin rakennuksineen ja Aarhusin yliopisto vastaa jatkossa teleskoopin henkilöstöstä. Turun ja Aarhusin yliopistojen edustajille järjestettiin juhlatilaisuus La Palmalla 1.10.2019.

La Palman 2,4 kilometrin korkeudella sijaitseva observatorioalue on yksi maailman parhaista paikoista tähtitieteellisten havaintojen tekemiseen. Erinomainen sijainti, optiikan laatu sekä kattava instrumentaatio tekevät NOT-teleskoopista hyvin tehokkaan havaintovälineen. Se on tärkeässä roolissa pohjoismaisessa tähtitieteen tutkimuksessa ja tutkijankoulutuksessa. Suomessa NOT-havainto-ohjelmia johdetaan Turun, Helsingin ja Oulun yliopistoista sekä Aalto-yliopistosta. 

– Turun yliopistolle NOT-teleskoopin omistajuus merkitsee uutta avausta kansainvälisten infrastruktuurien toimintaan osallistumisessa. Se tuo meille erinomaista kokemusta ja näkyvyyttä. Samalla palvelemme pohjoismaista tutkijoiden yhteisöä ja avaamme uusia mahdollisuuksia kansainväliselle yhteistyölle. NOT-teleskooppi täydentää Turun yliopiston tähtitieteen tutkimuksen kokonaisuutta. Siihen kuuluu myös yliopiston kansallisena tehtävänä isännöimä ESO-keskus, joka tukee suomalaisten osallistumista Chilessä sijaitsevan Euroopan eteläisen observatorion toimintaan, sanoo Turun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Kalle-Antti Suominen.

Turun ja Aarhusin yliopistojen edustajat vastaanottivat teleskoopin La Palmalla järjestetyssä juhlaseremoniassa 1.10.2019. Tilaisuudessa teleskoopin yhteydessä olevaan rakennukseen kiinnitettiin molempien yliopistojen logoilla varustetut kyltit. Vierailun aikana yliopistojen edustajat pääsivät myös seuraamaan, kun Cambridgen yliopiston tutkija Cameron Lemon teki havaintoja NOT-teleskoopilla.

La Palmalla 1.10.2019 järjestetyssä tilaisuudessa NOT-teleskoopin yhteydessä olevaan rakennukseen kiinnitettiin Turun ja Aarhusin yliopistojen logoilla varustetut kyltit. Aarhusin yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen johtaja Ulrik Ingerslev Uggerhøj (keskellä) ja Turun yliopiston vararehtori Kalle-Antti Suominen kättelevät, ja kuvassa on myös NOT-teleskoopin johtaja Thomas Augusteijn

Aikaisemmin teleskoopin on omistanut Ruotsin lainsäädännön alainen säätiö Nordic Optical Telescope Scientific Association (NOTSA). Säätiössä ovat jäseninä Ruotsista Vetenskaprådet, Tanskasta Ministry of Science, Innovation and Higher Education, Norjasta Norges Forskningsråd ja Suomesta Suomen Akatemia. NOT-teleskoopin toiminta turvataan nyt Turun ja Aarhusin yliopistojen yhteistyöllä, ja teleskoopin käyttö jatkuu edelleen yhteispohjoismaisella pohjalla. Suomen rahoitusosuudesta vastaa Suomen Akatemia.

NOT-teleskooppi aloitti toimintansa vuonna 1990 ja on siitä lähtien ollut tärkeässä roolissa Suomessa tehtävässä tähtitieteen tutkimuksessa ja tutkijankoulutuksessa. Teleskooppi onkin tarjonnut ainutlaatuiset mahdollisuudet erityisesti pitkäaikaisiin hankkeisiin muun muassa aktiivisten galaksien, supernovien, vuorovaikuttavien kaksoistähtien, magneettisesti aktiivisten tähtien ja aurinkokunnan kohteiden tutkimuksessa. 

Ketteryytensä ansiosta teleskooppi soveltuu jatkossa erityisen hyvin ennalta arvaamattomien suhteellisen nopeasti muuttuvien kohteiden, kuten gravitaatioaaltolähteiden näkyvän valon vastineiden, havaitsemiseen. Teleskoopille on rakenteilla NTE-havaintolaite (NOT Transient Explorer), joka tulee tekemään havaintoja laajalla, koko näkyvän ja lähi-infrapuna valon kattavalla alueella, ja takaa teleskoopin kilpailukyvyn yli vuosikymmeneksi eteenpäin.

– NOT-teleskoopilla on myös tärkeä rooli uuden tutkijasukupolven koulutuksessa. Lähes 90 pohjoismaista opiskelijaa, joista noin neljännes Suomesta, on työskennellyt noin vuoden mittaisen jakson harjoittelijana La Palmalla. Tämä tarjoaa opiskelijoillemme arvokasta kokemusta observatoriotyöskentelystä ja hyvät edellytykset kilpailla kansainvälisistä postdoc-paikoista väiteltyään tohtoriksi, kertoo tähtitieteen professori Seppo Mattila Turun yliopistosta.

Viime vuosina Suomen ESO-keskuksen ja Tuorlan observatorion järjestämät NOT-teleskooppia hyödyntävät havaitsevan tähtitieteen kansalliset kurssit sekä yhdessä Tiedekeskus Tuorlan kanssa järjestetty luonnontieteistä kiinnostuneille lukiolaisille suunnattu NOT-koulu ovat olleet erityisen suosittuja opiskelijoiden keskuudessa. 

NOT-teleskooppi aloitti toimintansa vuonna 1990 ja on siitä lähtien ollut tärkeässä roolissa Suomessa tehtävässä tähtitieteen tutkimuksessa ja tutkijankoulutuksessa. 

Kuvat: Kalle-Antti Suominen ja Mari Riipinen

Luotu 04.10.2019 | Muokattu 04.10.2019