Turun yliopisto viitoittaa tietä biolääketieteen verkko-opetuksessa

18.04.2016

Turun yliopisto järjesti ensimmäisen täysin verkko-opetuksena toteutetun hiiren histologiakurssin pohjoismaiselle biolääketieteen yhteistyöverkostolle keväällä 2016. Kurssi oli erittäin suosittu – lähes 50 biolääketieteen maisteriopiskelijaa NordBioMedNet partneriyliopistoista suoritti sen.

​Kudosleikekuva hiiren kiveksestä.

​Hyvin onnistunut kurssi on loistava esimerkki digitaalisen oppimisen kehittämisestä, kansainvälisestä yhteistyöstä ja sujuvasta virtuaalisesta liikkuvuudesta, jotka ovat tärkeitä osa-alueita myös yliopiston uudessa strategiassa.

Hiiren histologia valikoitui NordBioMedNet-verkoston ensimmäisen verkkokurssin aiheeksi, koska kysyntä hiiripatologian ja -histologian koulutukselle on viime aikoina jatkuvasti kasvanut, ja Turun yliopistosta löytyi tarvittava asiantuntemus ja toimivat työkalut kurssin järjestämiseksi.

Biolääketieteen laitos on kehittänyt verkko-opetuksena toteutettavan hiirihistologian kurssin, jonka suoritettuaan opiskelijat hallitsevat hiiren histologian, hiiren ja ihmisen rakenteen tärkeimmät erot, sekä eri hiirikantojen välisen luonnollisen vaihtelun.

Kurssin osallistujat oppivat myös valmistamaan näytteitä histologisiin analyyseihin, sekä käyttämään WebMikroskooppia, joka on virtuaalinen mikroskooppi, jolla voidaan tarkastella digitalisoituja kudosnäytteitä tietokoneen - tai vaikkapa älypuhelimen - kuvaruudulta.

Kurssi perustuu EU-rahoitteiseen jatko-opiskelijoille ja post-doc tutkijoille tarkoitettuun "Disease Model Pathology Training" –ohjelmaan, jota Turun, Helsingin ja Glasgown yliopistojen sekä Münchenin teknisen yliopiston yhteinen PathPath-konsortio toteutti vuosina 2011-2013.

Hiiriä ja ihmisiä

Hiiren histologian hallitseminen on keskeinen työväline modernin biomedisiinarin työkalupakissa.

- Hiirtä käytetään nykyään yleisesti ihmisen sairauksien mallina, ja jotta ihmisen sairauksien oireita muistuttavia muutoksia hiiressä voisi ymmärtää, hiiren normaali histologia ja sen samanlaisuus ja eroavaisuus ihmiseen verrattuna täytyy hallita, kertoo verkkokurssin opettaja Leena Strauss biolääketieteen laitokselta.

Ensimmäisen kurssin menestyksen ja vastaavan koulutuksen suuren kysynnän innoittamana Strauss suunnittelee jo kurssin uudelleen järjestämistä lähitulevaisuudessa. Silloin kurssin kohderyhmää laajennettaisiin myös Turun ja Itä-Suomen yliopistojen tohtorikoulutettaviin ja post-doc tutkijoihin. 

 

Kuva: Eeva Rainio ja Leena Strauss kirjoittavat todistuksia biolääketieteen verkkokurssin suorittaneille opiskelijoille.

Globaalia kasvua – biolääketieteen uusi avoin koulutusresurssi

Nykyaikaiset biolääketieteen kuvantamisteknologiat yhdistettynä hiirihistologian koulutukseen muodostavat tärkeän moduulin myös tulevassa NordBioMedNet-hankkeessa: biolääketieteen avoimessa koulutusresurssissa (Open Educational Resource).

- Se on virtuaalinen koulutusalusta ja tietopankki, jota NordBiomedNet-verkosto parhaillaan kehittää. Tavoitteena on tarjota kaikille kiinnostuneille avoimia verkko-opintopaketteja, jotka valmentavat biolääketieteen opiskelijoita selviytymään nykypäivän biomedisiinarin työelämän haasteista, kertoo verkoston koordinaattori Eeva Rainio.

Seuraava uusi moduuli keskittyy biolääketieteen etiikkaan. Biolääketieteen tutkimus ja sen menetelmät, muun muassa informaatioteknologia, kehittyvät hurjaa vauhtia, ja tutkimustiedon määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.

Tästä on seurannut uusien haastavien, esimerkiksi yksilönsuojaan ja geenitiedon omistusoikeuksiin liittyvien, tutkimuseettisten ongelmien ilmaantuminen osaksi tutkijan arkea. NordBioMedNet-verkosto on jo aloittanut yhdessä Karolinska Institutetin Learning, Informatics Management and Ethics –yksikön asiantuntijoiden avulla suunnittelemaan biolääketieteen etiikan kurssia, joka toteutetaan virtuaaliselle, MOOC-opetuksesta tutulle openedX-alustalle. Turun yliopiston lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis vastaa sisällön tuottamisesta yhdessä NordBioMedNet-verkoston kollegoidensa kanssa.

Open Educational Resource -hankkeen kautta NordBioMedNet pyrkii myös avaamaan uusia kehityssuuntia kohti Erasmus+-rahoitteisia strategisia kumppanuuksia ja globaaleja kapasiteetinvahvistamishankkeita.

 

NordBioMedNet muodostaa biolääketieteen alan yhteistyöverkoston Bergenin, Kööpenhaminan, Itä-Suomen ja Turun yliopiston sekä Karolinska Institutetin välillä. Verkoston tavoitteena on kehittää partneriyliopistojen biolääketieteen koulutusohjelmista vielä nykyistäkin vahvempia ja kilpailukykyisempiä hyödyntämällä koulutuksessa yhteisesti kunkin yliopiston keskeisintä osaamista.

Verkosto tukee liikkuvuutta, järjestää intensiivikursseja ja kehittää NordBioMed.Net -oppimisportaalia, jossa hiirihistologian verkkokurssikin järjestettiin. Turun yliopisto koordinoi NordBioMedNet-verkostoa, ja sitä rahoittavat Nordplus ja Turun yliopisto strategisella rahoituksella. Master's Degree Programme in Drug Discovery and Development on osa NordBioMedNet-verkostoa.

www.nordbiomed.net

 

Teksti: Eeva Rainio
Kuvat: Leena Strauss ja Tilda Junko
Nostokuva: Marko Tirri

Luotu 18.04.2016 | Muokattu 22.04.2016