Turun yliopistokirjastojen 100-vuotista vapaakappaleoikeutta juhlistetaan seminaarilla Turun kirjamessuilla 5.10.2019

23.09.2019

Tänä vuonna Turun yliopiston kirjaston vapaakappaleoikeus täyttää 100 vuotta. Juhlavuotta juhlitaan Turun Kirjamessuilla 5.10.2019 yhdessä Åbo Akademin kirjaston kanssa järjestetyllä seminaarilla.

Vapaakappaleoikeuden historiaa

Vuonna 1917 perustettu Turun Suomalaisen Yliopistoseuran kirjastovaliokunta saavutti yhden tärkeimmistä tavoitteistaan, kun valtioneuvosto myönsi 14. maaliskuuta 1919 vapaakappaleoikeuden Turun suomalaiselle yliopistolle. Päätös merkitsi kirjaston olemassaolon virallista tunnustamista ja takasi sille säännöllisen vuosikasvun kotimaisen kirjallisuuden osalta.

Ainoana kaupunkina Suomessa Turussa on kaksi kirjastoa (Turun yliopiston kirjasto ja Åbo Akademin kirjasto), joilla on oikeus saada ilmaiseksi yksi kappale jokaista Suomessa painettua julkaisua. Kahden vapaakappalekirjaston sijoittaminen Turkuun on vahvistanut Turun roolia yhtenä suomalaisen kulttuuriperinnön keskuksena. Yliopistokirjastojen vapaakappaleoikeus vahvistaa turkulaisen tieteen teon edellytyksiä ja asettaa erittäin laajat aineistot kaikkien tarvitsijoiden saataville. 

Turun yliopistokirjastojen vapaakappaleoikeus 100 vuotta -seminaari

Kirjamessujen yhteyteen järjestetyssä kaksikielisessä seminaarissa viisi tietokirjailijaa ja tutkijaa kertovat yleistajuisesti kirjallisen tuotantonsa ja tutkimustensa pohjana käyttämistään vapaakappaleaineistoista. Puhujina on sekä kummankin yliopiston tutkijoita, että pikemmin suurelle yleisölle kirjoittaneita tietokirjailijoita.

Tervetuloa osallistumaan koko seminaariin tai seuraamaan yksittäisiä esitelmiä!

Paikka: Turun kirjamessuilla Onerva-tilassa (2. kerros) 
Aika: 5.10.2019 klo 10.20–12.00


10.20 Öppningsord/Alkusanat, Eva Costiander-Huldén

10.25 Vaalimainoksia, aikatauluja ja pitsitietoa – pienpainatteista löytyy vaikka mitä, Helena Honka-Hallila

10.50 Lähiöiden mainoksia ja tyyppitalojen vientiesitteitä Mikko Laaksonen

11.15 Bokströmmar, biblioteksprofileringar och friexemplaren, Lars Westerlund

  • Lars Westerlund tunnetaan erityisesti Suomen historian käännekohtia käsittelevistä tutkimuksista, johtamastaan Suomen sotasurmat –tutkimusprojektista sekä tänä vuonna julkaistusta suomalaisten SS-miesten toimintaa koskevasta selvityksestä.
  • Messuesitelmässään hän kertoo vapaakappaleoikeuden merkityksestä ja vaikutuksesta kirjastolaitoksessa
  • Lars Westerlund -artikkeli suomenkielisessä Wikipediassa


11.40 Hur görs finländska barn? Mammalådans babyböcker, Mia Österlund & Maria Lassén-Seger

Tiesitkö?

Turun yliopiston kirjaston vapaakappaleoikeuden myötä kirjastolla on tietyin rajoituksin oikeus vastaanottaa ilmaiseksi yksi kappale jokaista suomalaista painotuotetta.

Turun yliopiston kirjastolla on Suomen toiseksi suurin vapaakappalekokoelma, sillä Kansalliskirjaston lisäksi ainoastaan Turkuun tulee kattavasti myös pienpainatteita.

Sen sijaan sanomalehtiä ei tule enää vapaakappaleina vuoden 2007 jälkeen. Lisäksi Turun yliopiston kirjastolle ei ole järjestelmällisesti tullut ruotsinkielisiä sanomalehtiä. Ruotsinkieliset sanomalehdet sen sijaan löytyvät kattavasti Åbo Akademin kirjaston vapaakappalekokoelmasta.
Nykyisin sähköiset vapaakappaleet muodostavat merkittävän osan vapaakappaleista. Esimerkiksi monet sanomalehdet löytyvät nykyään Feeniks-kirjaston ja Teutorin kirjaston vapaakappaletyöasemilta.

Vapaakappaletyöasemilla voi myös käyttää Kansallisen audiovisuaalisen instituutin tallennuksia useilta suomalaisista televisio- ja radiokanavilta.
Turun yliopiston kirjasto kehittää myös Fennica-kokoelmiaan hankkimalla aktiivisesti vapaakappaleoikeutta edeltävän ajan suomalaisia painotuotteita sekä ulkomailla julkaistua suomalaisten kirjoittamaa tai Suomea käsittelevää aineistoa.
 

Luotu 23.09.2019 | Muokattu 23.09.2019