Kunniamerkki

Turun yliopiston henkilökunnalle arvostettuja kunniamerkkejä

04.06.2021

Turun yliopiston henkilökunnalle on jaettu merkittäviä ritarikuntien kunniamerkkejä. Arvostettu Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki myönnettiin professori, akateemikko Sirpa Jalkaselle ja Suomen Leijonan komentajamerkki professori Jukka Westermarckille.

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari Sauli Niinistö on myöntänyt Turun yliopiston henkilökunnalle kunniamerkkejä. Itsenäisyyspäivän kunniamerkki jaettiin 18 henkilölle. Lisäksi kolme myönnettyä merkkiä oli muiden organisaatioiden hakemia.

Aiemmista vuosista poiketen kunniamerkkien luovutustilaisuus viivästyi tänä vuonna pandemiatilanteen vuoksi kesäkuulle.

Kunniamerkkien saajia posaaraamassa merkkien kanssa
Kunniamerkkien saajia posaaraamassa merkkien kanssa

Kunnianosoitus niin tutkijalle kuin koko työryhmälle

Professori, akateemikko Sirpa Jalkanen sai työstään Suomen Leijonan I luokan komentajamerkin. Jalkanen on tehnyt merkittävää työtä ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän tutkijana ja on nykyään InFLAMES-lippulaivan johtaja.

Sirpa Jalkanen poseeraamassa kunniamerkin kanssa

– Isälläni oli tapana sanoa: 'Ei ole mitään niin pientä työtä, ettei sitä pidä tehdä kunnolla'. Tämä ohjenuora yhdistettynä tutkijan intohimoon ja tietynlaiseen periksiantamattomuuteen on sitten johtanut komentajamerkin arvoisiin saavutuksiin. On todella hienoa saada tällainen kunnianosoitus, Jalkanen kuvailee.

Suomen Leijonan komentajamerkin saanut professori Jukka Westermarck puolestaan on omistautunut syöpätutkimukselle ja toimii Turun biotiedekeskuksen tutkimusjohtajana.

Jukka Westermarck poseeraamassa kunniamerkin kanssa

– Tiede on joukkuepeliä, eli vaikka vastaanotan kunniamerkin henkilökohtaisesti, katson sen osoittavan työyhteisön ja yhteiskunnan arvostusta koko työryhmämme pitkäaikaisia saavutuksia kohtaan. Itse koen tämän palkintona korkeatasoisesta tieteellisestä työstä, jota työryhmämme on tehnyt, mutta myös huomionosoituksena panoksestani tutkimusympäristön kehittämiseen sekä kannustuksena jatkaa yhteiskunnallista vaikuttamista, Westermarck kertoo.

Kaikki kunniamerkkien saajat Turun yliopistosta:

Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki (SL K I)
Sirpa Jalkanen, professori, akateemikko

Suomen Leijonan komentajamerkki (SL K)
Jukka Westermarck, professori

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki (SVR R I)
Pekka Hänninen, professori
Tapio Salakoski, professori
Christina Salmivalli, professori
Jaakko Suominen, professori

Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki (SL R I)
Kristiina Heikinheimo, yliopistolehtori
Juha Kaskinen, johtaja

Suomen Leijonan ritarimerkki (SL R)
Tuula Hämäläinen, laboratoriopäällikkö
Petteri Sinervo, lakimies

Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki (SVR R)
Tom Riski, hyvinvointipalveluiden johtaja
Anna-Marja Säämänen, laboratoriopäällikkö
Antti Tuomisto, lehtori
Timo Vuorisalo, lehtori

Suomen Leijonan ansioristi (SL Ar)
Mari Husu, palvelupäällikkö
Timo Hulkko, suunnittelija

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali (SVR M I)
Sari Hermansson, koulutusassistentti

Suomen Valkoisen Ruusun mitali (SVR M)
Raine Virtanen, välinehuoltaja

Muiden organisaatioiden hakemat kunniamerkit Turun yliopiston henkilökunnalle

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki (SVR R I)
Hannu Aro, professori, ylilääkäri
Jaakko Ossa, professori

Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki (SL R I)
Katri Palo, yliopisto-opettaja, johtava ylihammaslääkäri (Vaasa)

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille tunnustukseksi huomattavista siviili- ja sotilasansioista. 
 

Luotu 04.06.2021 | Muokattu 04.06.2021