Turun yliopiston sosiaalityön tutkijoille Seppo Aro -palkinto nuorten köyhyyskokemuksia käsittelevästä artikkelista

06.11.2026

Sosiaalilääketieteen yhdistys ja Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti myöntävät Seppo Aro -palkinnon kahden vuoden välein ansiokkaasta Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä julkaistusta artikkelista. Palkintoa on jaettu vuodesta 1997 alkaen.

Vuoden 2026 Seppo Aro -palkinto myönnettiin Turun yliopiston sosiaalityön tutkijoille Toni Rajalalle, Anna-Maria Isolalle, Anne Puuroselle ja Johanna Kalliolle heidän artikkelistaan ”Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kuvaileva teema-analyysi”. Palkinto jaettiin Sosiaalilääketieteen yhdistyksen syysseminaarissa 5. marraskuuta.

Raadin mukaan artikkelin aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä ja ajankohtainen. Kiitosta sai myös tapa, jolla tutkimuksessa nostetaan esiin nuorten oma ääni. Tutkijat onnistuivat raadin mukaan syventämään tilastojen antamaa kuvaa osoittamalla, mitä köyhyys merkitsee nuorten arjessa ja sosiaalisissa suhteissa.

Artikkeli on julkaistu Sosiaalilääketieteellisen aikakauslehden numerossa 2/2024. Kyseessä on väitöskirjatutkija Toni Rajalan viimeistelyvaiheessa olevan artikkeliväitöskirjan ensimmäinen julkaistu artikkeli. Erikoistutkija Isola ja professori Kallio ovat Rajalan väitöskirjan ohjaajia. Puuronen on sosiaalityön yliopistonlehtori.

Luotu 06.11.2026 | Muokattu 06.11.2026