Turun yliopiston valintakokeet on pidetty – Tulokset julkaistaan viimeistään 9.7.

11.06.2021

Valintakokeet pidettiin korona-aikana poikkeuksellisin järjestelyin Turun yliopistossa. Järjestelyissä painotettiin koronaturvallisuutta, ja riittävien etäisyyksien turvaamiseksi osa kokeista pidettiin kampukselle pystytetyissä teltoissa ja Turun messukeskuksessa.

Valintakokeet on järjestetty koronatilanne huomioiden onnistuneesti Turun yliopistossa. Ensimmäisenä järjestettiin terveystieteiden valintakoe tiistaina 18.5. ja viimeisenä median, musiikin ja taiteiden tutkimuksen koe torstaina 10.6. Opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeita järjestetään etäyhteyksin yhä viikolla 24.

Suosituimmilla aloilla valintakokeisiin osallistui yli tuhat hakijaa. Valintakokeisiin osallistui Turun ja Rauman kampuksilla yhteensä noin 7 500 hakijaa. Valintakoejärjestelyihin ja kokeiden valvontaan tarvittiin huomattavasti enemmän henkilökuntaa kuin normaalikeväänä.

– Valintakokeiden järjestäminen poikkeusolosuhteissa oli kova ponnistus rajallisten tilaresurssien vuoksi. Isot kiitokset kuuluvat kaikille teille, jotka puolen vuoden ajan käytitte aikaanne koejärjestelyjen suunnitteluun, turvallisuusasioihin, tilajärjestelyihin, opastamiseen ja valvontatehtäviin. Turvalliset valintakokeet tehtiin yhdessä. Odotan myös innolla uusia opiskelijoitamme kampukselle syksyllä, vararehtori Piia Björn sanoo.

Koronaturvalliset valintakokeet

Valintakokeiden järjestäminen koronapandemian aikana vaati pitkää suunnittelua ja panostamista turvallisuuteen. Osa Turun yliopiston kevään valintakokeista järjestettiin kampusalueelle pystytetyissä teltoissa ja Turun messukeskuksessa.

Poikkeavilla järjestelyillä pystyttiin takaamaan hakijoille kahden metrin suojaetäisyydet. Lisäksi hakijoiden saapuminen kokeisiin porrastettiin kontaktien minimoimiseksi.

Teltoissa järjestetyt valintakokeet ovat saaneet osaltaan myös kritiikkiä hakijoilta. Toukokuun lopun viileät ilmat aiheuttivat hankaluuksia järjestelyissä. Ongelmia koettiin erityisesti psykologian ja logopedian valintakokeessa.

Opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen kertoo, että haastavissa sääolosuhteissa teltoissa ja sisätiloissa kokeen tehneiden hakijoiden koetuloksista tullaan tekemään vertailua, jotta saadaan selville, onko koetilalla ollut merkitystä hakijoiden suoriutumiseen.

– Saimme pidettyä valtaosan teltoissa järjestetyistä koetilaisuuksista suotuisissa sääolosuhteissa, mutta haasteitakin oli. Olemme saaneet myös positiivista palautetta ja hakijat ovat arvostaneet terveysturvallisuuden eteen tekemiämme järjestelyjä, Kähkönen sanoo

Korkeakoulujen yhteishakuun kuuluvien hakukohteiden todistusvalintojen tulokset on julkaistu. Kaikki opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 9.7.2021 Opintopolussa.

Luotu 11.06.2021 | Muokattu 11.06.2021