Turun Yliopistosäätiö jakoi apurahoja Turun yliopiston tutkijoille Snellmanin päivän juhlassa

15.05.2023

Turun Yliopistosäätiö myönsi apurahoja yhteensä 1 202 395 euroa Turun yliopiston tutkijoille ja tutkimusryhmille. Apurahat myönnettiin Liedon Vanhalinnassa pidetyssä Snellmanin päivän juhlassa 12.5.2023.

Turun Yliopistosäätiön perinteisessä Snellmanin päivän tilaisuudessa juhlistettiin kevään 2023 apurahansaajia. Apurahoja myönnettiin kaikkiin Turun yliopiston tiedekuntiin.

Väitöskirja-apurahoja myönnettiin tänä vuonna 69 väitöskirjatutkijalle, joista 12 sai koko vuoden työskentelyn mahdollistavan apurahan. Muihin tutkimushankkeisiin myönnettiin 33 apurahaa.

Apurahojen turvin tutkitaan muun muassa korkeakoulutukseen pääsyn tasa-arvoa, nationalismin hyödyntämistä kriisiajan politiikassa sekä ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien nuorten päihteettömyyttä.

– Apurahan saaminen Turun Yliopistosäätiöltä on suuri kunnia. Olen aina ollut ahkera työntekijä ja nyt kerään ylpeänä menestykseni hedelmiä. Tämä on vasta alkua ja olen todella ylpeä siitä, että Turun Yliopistosäätiö on antanut minulle mahdollisuuden viedä eteenpäin tutkimustani ja inspiraatiotani tiedettä kohtaan, totesi apurahan saanut biolääketieteen laitoksen väitöskirjatutkija Rasha Elmansuri.

Rasha Elmansuri katsoo kameraan ja hymyilee ulkona, taustalla peltoa, puita ja pieni puurakennus.

Rasha Elmansurille oli ilo osallistua Snellmanin päivän juhlaan. – On suuri kunnia tulla muistetuksi ja juhlituksi yhtenä suomalaisen perinnön ja suomalaisen identiteetin suurimmista päivistä.

Waltteri Immonen puhuu mikrofoniin, taustalla Nina Haltia ja Anu Vaihekoski.

VTM, FM Waltteri Immoselle myönnettiin koko vuoden työskentelyn mahdollistava apuraha väitöskirjatutkimukseen, joka keskittyy nationalismin hyödyntämiseen kriisitilanteissa.

Anu Vaihekoski puhuu mikrofoniin, vieressä Riitta Pyykkö.

Sairaanhoitaja (YAMK) Anu Vaihekoskelle (vas.) myönnettiin neljän kuukauden väitöskirja-apuraha ammatillisessa koulutuksessa olevien nuorten päihteettömyyden ja nikotiinituotteiden käytön vähentämisen tutkimiseen.

Nina Haltia puhuu mikrofoniin, vieressä Riitta Pyykkö.

Dosentti Nina Haltia (vas.) sai apurahan tutkimukseen ”Vaihtoehtoiset reitit yliopistoon ja korkeakoulutukseen pääsyn tasa-arvo”.

Mikko Heinonen puhuu yleisön edessä.

Snellmanin päivän juhlan tervehdyssanat lausui Turun Yliopistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Heinonen.

Minna Arve puhuu yleisön edessä.

Tilaisuuden juhlapuheen piti Turun pormestari Minna Arve.

Riitta Pyykkö puhuu yleisön edessä.

Turun Yliopistosäätiön hallituksen varapuheenjohtaja, professori Riitta Pyykkö kertoi myönnetyistä apurahoista.

Kuoro esiintymässä juhlatilassa.

Musiikkiesityksestä vastasi turkulainen opiskelijakuoro Cantus Mercurialis.

Kuvat: Antti Tarponen

Luotu 15.05.2023 | Muokattu 15.05.2023