Turussa järjestettiin suuronnettomuusharjoitus osana HAZARD-hanketta

08.12.2016

Kauppakorkeakoulun vetämän HAZARD-hankkeen osana Turun satamassa järjestettiin 7.12. suuronnettomuusharjoitus. Maaliskuussa alkaneen hankkeen tavoitteena on parantaa satamaturvallisuutta Itämeren alueen satamissa.

​– Hankkeen aikana järjestetään useita suuronnettomuusharjoituksia, joiden avulla kehitetään alueen pelastuslaitosten ja satamien turvallisuuskäytäntöjä. Hankkeessa keskitytään ennen kaikkea onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. Harjoitusten avulla halutaan myös parantaa viranomaisyhteistyötä ja viestintää eri toimijoiden kesken. Viranomaisyhteistyö on jo nyt hyvällä tasolla, mutta aina löytyy parantamisen varaa, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jarmo Malmsten.

Kauppakorkeakoulu toimii kolmevuotisen Itämeriohjelman hankkeessa pääpartnerina. Harjoituksen suunnittelussa päävastuu oli Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksella. Mukana olivat myös Turun kaupunki, poliisi, rajavartiolaitos, hätäkeskus, puolustusvoimat ja ensihoidon- ja päivystyksen liikelaitos. Yhteistyö viranomaisten välillä on välttämätöntä ja jokaisella on onnettomuustilanteessa oma tehtävänsä.

– On hienoa, että hanke hyödyttää konkreettisesti koko alueen toimijoita, ei vain hankkeessa mukana olevia partnereita, ja sitä olemme lähteneet tavoittelemaankin, iloitsee Malmsten.

hazard.jpg

Turun harjoituksen aiheena oli ammoniakin lastaustilanteessa tapahtuva onnettomuus, jossa ilmaan vapautui 1000 kiloa ammoniakkikaasua. Ammoniakki on ihmisen terveydelle erittäin vaarallista. Harjoitusskenaariossa lastausalueella työskentelevät ihmiset saivat vakavia hengitystievammoja. Ammoniakin tuoksu saavutti Tallink Siljan terminaalin, jossa oli käynnissä saapuneen matkustajalautan purku ja lastaus. Terminaalissa syntyi paniikki, jonka seurauksena 50 ihmistä loukkaantui vakavasti.

Opiskelijoille tarjottiin ainutlaatuinen tilaisuus päästä seuraamaan harjoitusta. Joukko toimitusketjujen johtaminen -aineen opiskelijoita Turun kauppakorkeakoulusta ja Svenska Handelshögskolanin HUMLOG -instituutista seurasi harjoitusta paikan päällä ja antoivat myös oman palautteensa harjoituksen kulusta.

Harjoitukseen oli saapunut pelastustoimen tarkkailijoita Saksasta, Liettuasta ja Virosta. He antavat oman palautteensa harjoituksen kulusta ja samalla pystyvät arvioimaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Hanke tarjoaakin ainutlaatuisen kansainvälisen oppimisympäristön pelastustoimen ja satamien henkilökunnalle.

Varsinais-Suomesta hankkeessa on mukana useita toimijoita: Turun ja Naantalin satamat, Varsinais-Suomen Pelastuslaitos, Neste Oyj logistiikka ja Turun yliopisto. Lisäksi mukana ovat Klaipedan ja Hampurin pelastulaitokset, Klaipedan satama ja HHLA, joka on suuri satamaoperaattori Hampurin satamassa. Tiedeosaamista hankkeeseen tuovat University of Borås, Hamburg University of Technology, Vilnius Gediminas Technical University, Euroakademy ja Polish Safety and Reliability Association.

>> Lisätietoa hankkeesta


Teksti: Mariikka Whiteman
Kuvat: Esko Keski-Oja

Luotu 08.12.2016 | Muokattu 09.12.2016