Tutkijat löysivät Amazoniasta yllättäviä eliömaantieteellisiä rajalinjoja
Uusi tieto muuttaa oleellisella tavalla käsitystä siitä, miten Amazonian huikea lajimäärä on kehittynyt ja mitkä tekijät säätelevät lajien levinneisyyttä.
Juruá on yksi Amazon-joen suurimmista sivujoista. Tutkimusryhmä selvitti sademetsän lajistoa joen molemmin puolin yli 500 kilometrin matkalla.
Yleinen käsitys on, että Amazonian sademetsä on melko yhtenäinen, mutta leveät joet muodostavat sen sisällä esteitä lajien leviämiselle ja näin edistävät uusien lajien kehittymistä. Turun yliopiston tutkijoiden johtama kansainvälinen tutkijaryhmä osoitti, että Amazonian halki kulkee tuhannen kilometrin mittainen geologinen linja, joka rajoittaa lajien esiintymistä paljon tehokkaammin kuin suuri joki.
– Tämä rajalinja kiehtoi meitä, koska se on niin pitkä. Sen pystyy erottamaan satelliittikuvista, vaikka päällisin puolin sademetsä sen molemmin puolin näyttää ihan samanlaiselta. Päätimme selvittää, eroavatko metsät lajistollisesti, koska tuloksella olisi valtava vaikutus siihen, miten tulkitsemme Amazonian eliömaantiedettä, sanoo tutkimusta johtanut dosentti Hanna Tuomisto.
– On erityisen kiinnostavaa, että nyt kuvattu rajalinja kulkee useamman ison joen poikki. Yksi näistä on Juruá, jota on aikaisemmin arveltu leviämisesteeksi, Tuomisto toteaa.
Selvittääkseen joen ja satelliittikuvasta nähdyn rajalinjan ekologista merkitystä Tuomisto järjesti Juruá-joelle tutkimusmatkan, jolle osallistui tutkijoita Suomesta, Brasiliasta ja Tanskasta.
– Asuimme kolme kuukautta jokilaivalla. Päivisin laiva pysäköitiin rantaan siksi aikaa, kun olimme metsässä kartoittamassa kasvilajeja ja keräämässä maanäytteitä. Iltaisin palasimme laivaan, ja aamuksi se kuljetti meidät seuraavaan tutkimuskohteeseen, kertoo Gabriel Moulatlet, brasilialainen kasvitieteilijä, joka tekee parhaillaan tohtorintutkintoa Turun yliopistossa.
Kolmen kuukauden tutkimusmatkan aikana tutkijat asuivat laivalla, joka samalla kuljetti heidät tutkimuskohteesta seuraavalle.
Jo maastossa tutkijoille oli selvää, että geologinen rajalinja erottaa kaksi lajistollisesti hyvin erilaista metsäaluetta toisistaan. Suurin osa tutkimusryhmän löytämistä kasvilajeista esiintyi vain jommallakummalla puolella, tai oli ainakin hyvin paljon yleisempi toisella puolella rajalinjaa.
Laboratorioanalyysit vahvistivat myöhemmin, että myös maaperä oli rajalinjan eri puolilla erilainen. Paitsi että rajalinja vaikuttaa nykyisiin lajien levinneisyyksiin, se on siis voinut edesauttaa lajiutumista, kun kasvit sen eri puolilla ovat vähitellen sopeutuneet erilaisiin kasvuolosuhteisiin.
Yleensä jokien on arveltu olevan tärkeimpiä leviämisesteitä Amazonian sademetsäalueella. Niinpä monien lajien levinneisyyskartat on piirretty siten, että niiden ääriviivat seuraavat jokiuomia. Tällaiset linjaukset ovat kuitenkin epävarmoja, koska Amazoniaa tunnetaan huonosti: tietoa siitä, missä eri lajit oikeasti esiintyvät on kovin vähän.
– Seuraavaksi haluaisimme selvittää, kuinka yleisiä tällaiset rajalinjat ovat Amazoniassa. Muuten on mahdotonta ymmärtää saati kartoittaa Amazonian monimuotoisuutta, sanoo tutkimukseen osallistunut dosentti Kalle Ruokolainen.
Tutkimusta rahoittivat Suomen Akatemia sekä Tanskan ja Brasilian kansalliset tiederahoittajat.
Tutkijat keräsivät tietoa neljästä eri kasviryhmästä: saniaisista (kuvassa), palmuista, inkiväärikasveista ja medinillakasveista.
>> Tutkimusartikkeli julkaistiin Journal of Biogeography -sarjassa
JV
Kuvat: Hanna Tuomisto