Tutkimus vakavista tulipalorikoksista: Pelastustoimen asiantuntemusta hyödynnettävä nykyistä laajemmin

25.04.2013

Turun yliopistossa on valmistunut ensimmäinen kattava tutkimus vakavien tulipalorikosten rikosprosessista ja poliisin palonsyyn tutkinnan laadusta. Tutkimus nostaa esiin rikostutkintaan liittyviä kehityskohteita.

 

​Tutkimuksessa käytiin läpi kaikki vuonna 2007 poliisin tietoon tulleet ja syyteharkintaan edenneet tuhotyöt, törkeät vahingonteot ja petokset, jotka liittyivät tulenkäyttöön. Aineistosta haettiin vastauksia muun muassa siihen, ovatko oikeudelliset tulkinnat yhdenmukaisia, muuttuvatko rikosnimikkeet poliisin esitutkinnan jälkeen syyteharkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä sekä miten kauan tapauksiin kuluu aikaa.

Tutkimus on luonteeltaan läpivirtaustutkimus, jossa tietyn tapausaineiston kulkua seurataan tutkinnan alkupisteestä oikeudellisen arvioinnin loppupisteeseen.

– Poliisi- ja pelastusviranomaisten tuottama materiaali on tutkimuksessa yhdistetty ensimmäistä kertaa syyteharkinta- ja tuomioistuinvaiheessa syntyneeseen materiaaliin, jota on analysoitu perusteellisesti eri näkökulmista, rikosoikeuden professori Jussi Tapani Turun yliopistosta sanoo.

Palonsyyn tutkinnassa kehitettävää

Tutkimuksessa analysoitiin myös poliisin palonsyyn tutkintaa. Tarkastelun kohteena oli palokohteiden ja syttymissyiden määrällinen analyysi, jota laajennettiin palonsyyn tutkinnan laatukriteerien arviointiin.

Tutkimuksen mukaan palonsyyn tutkinnassa jää tunnistamatta tiettyjä tekoja, jotka olisi perusteltua saattaa rikosoikeudellisen arvioinnin kohteeksi. Tämä koskee erityisesti rikoslaissa rangaistavaksi säädettyä varomatonta käsittelyä ja yleisvaaran tuottamista.

– Tutkimus osoittaa, että pelastustoimen asiantuntemusta tulisi hyödyntää nykyistä laajemmin rikosprosessin eri vaiheissa, Tapani kertoo.

 

Julkaisun tiedot:

Päivi Mäkelä, Jussi Tapani, Mari Lehtimäki & Dan Frände: Läpi tulen. Empiirinen tutkimus poliisin palonsyyn tutkinnasta ja vakavien tulipalorikosten rikosprosessista. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja, Rikos- ja prosessioikeuden sarja A:36.

Tutkimushankkeen rahoittivat Palosuojelurahasto, sisäasiainministeriö, Poliisihallitus ja Finanssialan keskusliitto.


Teksti: Jussi Matikainen
Kuva: Ben Watts

Luotu 25.04.2013 | Muokattu 12.11.2020