Uudet maisteriohjelmat lisäävät matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kansainvälistä opetustarjontaa

25.09.2014

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on tänä syksynä aloittanut kaksi uutta kansainvälistä maisteriohjelmaa: molekulaarisen systeemibiologian ohjelma Master’s Degree Programme in Molecular Systems Biology ja elintarvikkeiden kehittämisen ohjelma Master’s Degree Programme in Food Development.

 

​– Kansainvälisille ohjelmille oli yliopistolla tilausta, ja niiden perustaminen oli luonteva ratkaisu, koska tutkimusyhteisö oli jo ennestään hyvin kansainvälinen, koordinaattorit Minna Lintala ja Jukka-Pekka Suomela kertovat.

Molekyylibiologian menetelmistä on moneksi

Koordinaattori Minna Lintala kertoo, että Molecular Systems Biology on suunnattu maisterivaiheen opiskelijoille, joilla on perustiedot solu- ja molekyylibiologiasta.

– Ohjelmaan voivat hakea opiskelijat suomalaisista yliopistoista tai ammattikorkeakouluista ja kansainväliset opiskelijat, joilla on meidän kandidaatintutkintoamme vastaava tutkinto. Turun yliopistossa kandidaatintutkinnon biokemiassa tai biologiassa suorittaneet voivat myös jatkaa maisterin opintoja tässä tutkinto-ohjelmassa, Lintala sanoo.

Ohjelma on tutkimuspainotteinen. Siinä syvennetään teknologista teoriaa, jota sovelletaan laboratoriokoulutuksessa.  Ohjelman voi suorittaa kahdessa vuodessa, ja siihen kuuluu sekä teoriaa että käytäntöä, itsenäisempiä harjoittelujaksoja kuten tutkimusprojekteja ja lopputyönä gradu. 

– Ohjelmasta voi jatkaa jatko-opintoihin, erilaisiin bioalan yrityksiin, omista valinnoista riippuen myös vaikkapa molekyylilääketieteen puolelle.

Ohjelman järjestämisessä ovat mukana Biokemian laitokselta molekulaarinen kasvibiologia, biokemia sekä biotekniikan keskus, ja tämän yhteistyön ansiosta mahdollisuuksia on paljon.

– Opiskelija voi valita monien eri tutkimusryhmien joukosta missä tekee harjoittelut ja lopputyön: vaihtoehtoja on kasvibiologiasta lääketieteeseen. Ohjelmassa pyritään tarjoamaan sellaiset eväät, että opittuja taitoja ja menetelmiä voi käyttää hyvin laajalla alalla.

Elintarvikekehitystä teknisestä perspektiivistä

Koordinaattori Jukka-Pekka Suomela kertoo, että elintarvikekehityksen ohjelma on osa biokemian laitoksen elintarviketieteitä. Se eroaa painopisteiltään esimerkiksi elintarvikekemiasta.

– Ohjelma on teknologiapainotteinen, joten keskiössä on elintarvikkeiden kehittäminen ja prosessointi, kytkettynä kemiaan ja aistittavaan laatuun. Tärkeitä ovat muun muassa pohjoismaisten resurssien kuten marjojen tutkimus ja se, miten kehitetään kemialliselta koostumukseltaan ja aistittavalta laadultaan hyviä ja terveellisiä elintarvikkeita.

Myös tämä ohjelma on mahdollista suorittaa kahdessa vuodessa. Hakijalla tulisi olla teknillistä osaamista, jonkinlainen kytkös elintarviketieteisiin ja sopiva kandidaatintutkinto tai insinöörin tutkinto. Hakijoita oli nelisenkymmentä, ja paikan otti vastaan 13 opiskelijaa. Yleisesti ottaen hakijoita oli ulkomailta enemmän kuin Suomesta.

Opinnoissa on sekä teoriaa että käytäntöä. Lopussa tehdään diplomityö, joka on kolmen kuukauden käytännön työ. Tästä kirjoitetaan myös kirjallinen katsaus.

– Ohjelmassa opiskeleva voi jatkaa tutkijana tai työskennellä esimerkiksi teollisuusyrityksessä, laboratoriovastuutehtävissä tai vaikkapa elintarviketurvallisuudessa.

 

Aino Koivisto

Luotu 25.09.2014 | Muokattu 26.07.2021