Uutuuskirja Digitaalisia kohtaamisia: verkkokeskusteluilla vaikutetaan yhä enemmän yhteiskuntaan

04.11.2019

Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin tutkijoiden Jaakko Suomisen, Petri Saarikosken ja Elina Vaahensalon uutuuskirja Digitaalisia kohtaamisia (Gaudeamus 2019) paneutuu suomalaisten verkkokeskustelujen historiaan 1980-luvun BBS-purkeista tämän päivän sosiaaliseen mediaan. Kirjassa tarkastellaan kunkin aikakauden suosituimpia keskusteluympäristöjä ja kuumimpia puheenaiheita.

Digitaalisia kohtaamisia -kirjan kansiTietoverkot ovat jo vuosikymmeniä tarjonneet juttuseuraa – ensin harvalukuisille harrastajille, sitten kaikelle kansalle. Internetin arkipäiväistyminen ja mobiiliteknologia ovat tehneet keskustelusta helppoa ja nopeaa. Verkkokeskustelu mahdollistaa vaikuttamisen ja vuorovaikutuksen, ja ne nostavat uusia puheenaiheita pientä piiriä laajemmalle.

Verkkokeskustelut myös toistavat ja vahvistavat keskustelijoiden jyrkkiäkin mielipiteitä, ja tähän muun muassa poliittisten päättäjien, asiantuntijoiden, yritysten ja tiedotusvälineiden on reagoitava yleensä hyvin nopeasti. Verkkokeskustelut ovatkin nousseet yhä merkittävämpään asemaan yhteiskunnassa.

Teoksessa pohditaan myös verkkokeskustelujen herättämää huolta. Nimettömänä ja kasvottomana on helppo suoltaa asiattomuuksia, joten jonkinlaista valvontaa tarvitaan. Sananvapauden ja sensuurin rajoilla on tasapainoiltu verkkokeskustelujen alkuvaiheesta lähtien, vaikka ilmiö tuntuukin nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan.

Luotu 04.11.2019 | Muokattu 04.11.2019