Vanhempien opit viitoittivat akateemikon tietä

​Jalkanen kertoo syntyneensä ei-akateemiseen perheeseen, jossa vanhempien opettama maailmankatsomus loi kuitenkin korvaamattoman lähtökohdan tulevalle tutkijalle.

– Minulle isäni opettamat lausahdukset ovat olleet arvokkaita: ’Ei voi sanoa ettei osaa, jos ei ole yrittänyt’. ’Jos joku maailmassa osaa, niin mekin osaamme’. ’Se joka korottaa ensimmäisenä äänensä, menettää väittelyn’. Tutkijan on opittava koko ajan uutta, siedettävä epäonnistumista ja pystyttävä puolustamaan kiivastumatta omaa kantaansa, sanoo Jalkanen.

Ura tutkijana ei ollut kuitenkaan Jalkaselle itsestään selvä. Valmistuttuaan hän halusi ryhtyä lääkäriksi.

Perheen muutto Yhdysvaltoihin puoliso Markku Jalkasen tutkimustyön myötä tarkoitti kuitenkin uudenlaista uravalintaa myös Sirpa Jalkaselle.

– Oli selvää, että ilman väitöskirjaa en saa Amerikassa töitä, ja ajattelin, että kotirouvaksi en voi ruveta. Oli siis tehtävä väitöskirja. Pääsin Paavo Toivasen ja Auli Toivasen oppiin. Kuri oli kova, mutta meistä tutkijoista pidettiin myös hyvää huolta.

Jalkasen immunologian alaan kuulunut väitöskirja valmistui nopeasti. Vain kaksi päivää väitöstilaisuuden jälkeen hän matkusti lastensa kanssa Yhdysvaltoihin, jossa puoliso jo odotti.

Kansainvälisyys ja tieteenalarajat ylittävä yhteistyö kannattaa

Jalkasen mukaan kolmen lapsen äitinä tutkijaksi työllistyminen ei ollut Yhdysvalloissa mutkatonta. Lopulta hän sai paikan Stanfordin yliopistossa tuolloin vielä tuntemattoman Eugene Butcherin laboratoriossa.

– Butcher teki tuona aikana merkittäviä tieteellisiä löytöjä ja tutkimuksemme nousi noiden vuosien aikana uraa uurtavaksi. Butcherilta opin myös, että on etuoikeus ja ilo saada olla tutkija, se paistoi hänestä kuin aura, kertoo Jalkanen yhdestä uraansa keskeisimmin vaikuttaneista esikuvista.

Butcher löysi hiiritutkimuksissa entuudestaan tuntemattoman valkosoluja kuljettavan molekyylin, ja Jalkasen tehtävä oli etsiä vastaavia molekyylejä ihmisessä. Kolmen vuoden jälkeen perhe palasi Suomeen, ja Jalkanen jatkoi tutkimustaan Turun yliopistossa.

– Tiesin että Suomessa on hyvät mahdollisuudet tutkia ihmistä. Halusin selvittää valkosolun kulkua tulehtuneeseen niveleen ihmisen elimistössä, koska halusin parantaa syövän, muistelee Jalkanen.

Työ kesti pitkään, ja Jalkanen kertoo matkan varrelle mahtuneen myös epäuskon hetkiä. Pitkäjänteisyys kuitenkin palkittiin.

– Lopulta ymmärsimme, että olimme löytäneet jotain aivan erilaista. Siihen meni 6 vuotta.

Pitkäjänteisen työskentelyn ohella Jalkanen pitää tieteen ja tutkimuksen edistämisessä tärkeänä laaja-alaista ja monitieteistä verkostoitumista, sekä kansainvälisesti että kotimaassa.

– Yksi urani tärkeimpiä asioita on ollut BioCity-konseptin syntyminen Turussa. BioCityssä eri alojen ja yliopistojen tutkijat alkoivat puhaltaa yhteen hiileen ja tehdä yhdessä. Se onnistui, muistelee Jalkanen yliopisto- ja tieteenalarajoja ylittäneen yhteistyön alkamista.

Kuva: Hanna Oksanen

Teksti: Liisa Reunanen