Venäjän ja EU:n suhteet puhuttivat Baltic Sea Region Forumissa

04.06.2015

Euroopan unionin ja Venäjän väliset suhteet ovat kuluneen vuoden ajan hallinneet julkista keskustelua Itämeren alueella. Näitä suhteita sekä keinoja edistää kansainvälistä yhteistyötä pohdittiin kesäkuun alussa kansainvälisessä Baltic Sea Region Forumissa, joka järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa.

​Tapahtuman teemana oli tänä vuonna Euroopan unionin ja Venäjän välinen ”kylmä rauha” ja sen merkitys Itämeren alueen maille. 

Tilaisuuden pääpuhujana toiminut East Officen johtokunnan puheenjohtaja Esko Aho arvioi Venäjän ja sen ulkosuhteiden tulevaa suuntaa ja näki keskeisenä ennen kaikkea taloudelliset kysymykset.

– Venäjän laskeva talous ei ole seurausta ainoastaan sille asetetuista sanktioista ja öljyn alhaisesta hinnasta, vaan erityisesti vanhanaikaisista talouden rakenteista. Venäjä ei ole kyennyt tarvittaviin taloudellisiin uudistuksiin, totesi Aho.

Aho hahmottaa Venäjälle kolme mahdollista kehityssuuntaa: vaikeuksien läpi rämpiminen, eristäytyminen tai modernisaatio.

– Ennemmin tai myöhemmin Venäjä modernisoituu, mutta kenen kanssa? Yhdysvallat tai Kiina eivät ole uskottavia kumppaneita. Euroopan unionilla ja etenkin Venäjän naapurimailla on ratkaiseva rooli Venäjän auttamisessa modernisaation tielle. Se on vaikea tehtävä, mutta ei mahdoton, Aho sanoi.

Tapahtuma jatkui rinnakkaisistunnoissa, joissa Itämeren alueen suhteita tarkasteltiin liiketoiminnan ja talouden, tutkimustiedon hyödyntämisen, ympäristöyhteistyön sekä alueellisen yhteistyön näkökulmiin.

Centrum Balticumin järjestämä Baltic Sea Region Forum – What does the Cold Peace between the EU and Russia mean for the Baltic Sea Region? -seminaari pidettiin Turun kauppakorkeakoulussa 4.6.2015.

 

Liisa Reunanen

Luotu 04.06.2015 | Muokattu 05.06.2015