Voimaperheet-hanke tukee lasten kehitystä

16.12.2013

Voimaperheet-hankkeessa kehitettiin joustava palvelumalli käytöshäiriöisten lasten vanhempien tueksi. Helposti ja nopeasti puhelimen tai internetin välityksellä saatava tuki suunniteltiin etenkin kiireisten lapsiperheiden tarpeita vastaavaksi.

 

​Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa toteutetun hankkeen tavoitteena oli tarjota perheille helposti ja nopeasti saavutettavaa tukea haastaviin lastenkasvatustilanteisiin. Hankkeen päätösseminaari pidettiin perjantaina 13.12. ICT-talolla.

Hankkeen perustana oli yhteistyö neuvoloiden ja vanhempien välillä. Lapsen myönteistä kehitystä tukevan muutoksen korostettiin tapahtuvan kuitenkin perheiden arjessa.

– Vahvistuva ja myönteinen vanhemmuus tukee lapsen hyvinvointia. Vanhemmat ovat kokeneet saaneensa valmennuksesta työkaluja ja itseluottamusta arjen hankalien kasvatustilanteiden hoitamiseen, perhevalmennuksesta vastaava projektipäällikkö Terja Ristkari kertoo.

Tukea tarvitsevia perheitä paljon

Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin 12–20 prosentilla lapsista on mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Yleisimpiä käyttäytymisen häiriöitä ovat aktiivisuuden häiriöt (ADHD), tarkkaavaisuuden häiriöt (ADD), uhmakkuushäiriöt (ODD) sekä erilaiset ahdistus- ja levottomuushäiriöt.

Häiriöiden kehittymisen ennaltaehkäisyssä vanhempien toiminnalla on suuri merkitys. 

 – Lapsuuden häiriökäyttäytymisen ja aikuisiässä ilmenevien sosiaalisten ja mielenterveyden ongelmien välillä on vahva yhteys. Jos lapselle pääsee kehittymään käytöshäiriö, vaikeudet kasautuvat nopeasti, toteaa tutkimuksen johtaja lastenpsykiatrian professori Andre Sourander.

Tällä hetkellä jopa 80 prosenttia käytösongelmista kärsivien lapsien perheistä ei kuitenkaan hae tai saa apua lastensa ongelmiin. Suurin ongelma on se, ettei sopivia palveluja ei ole tarjolla kaikkialla maassa. Suurissa kaupungeissa palveluihin on usein myös pitkät jonot.

Lisäksi hoitoon pääseminen voi pahimmillaan viedä jopa vuosia. Voimaperheet-hankkeen tavoitteena on ollut kehittää toimintamalli, jolla käyttäytymisen häiriöihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa.

Joustava, nopea ja helppokäyttöinen tukimuoto

Sen lisäksi, että vanhemmille tarjottiin hankkeessa tukea ja ohjausta puhelimen ja internetin välityksellä, saivat he käyttöönsä perhevalmentajan laatiman itseopiskeluohjelman ja kasvatusaiheisen tietopaketin.

Perheet olivat hyvin tyytyväisiä lapsiperheiden kiireiseen elämänrytmiin sopivaan etätyöskentelyyn. Jopa yhdeksän perhettä kymmenestä koki, että ohjelma vastasi heidän odotuksiaan ja antanut heille uusia vanhemmuuden taitoja.

– Internetin kautta tarjottavan hoidon piiriin on helppo hakeutua. Hoito voidaan aloittaa nopeasti ja sitä voidaan tarjota paikasta riippumatta koko maassa. Perheet voivat myös paneutua asiaan silloin kun he parhaiten ehtivät, sanoo hankkeen nettiosuuden kehittämisestä vastannut projektipäällikkö Jukka Huttunen.

Internetin välityksellä annettu hoito on myös kustannustehokasta. Sen käyttö lievempien oireiden hoidossa antaa mahdollisuuden suunnata erikoissairaanhoidon resursseja vaativaa hoitoa tarvitseville lapsille.

Laajin lasten mielenterveysongelmiin kohdistunut hanke

Voimaperheet on laajin Suomessa toteutettu alle kouluikäisten lasten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn tähdännyt tutkimushanke. Kaikkiaan hankkeesta on saanut tukea noin 500 perhettä, jotka ovat neuvolan nelivuotistarkastuksessa kokeneet arjen kuormittavaksi.

Vuonna 2010 aloitettua hanketta on toteutettu Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Naantalissa, Raumalla, Liedossa, Marttilassa, Koskissa, Tarvasjoella, Paimiossa ja Sauvossa.

– Pallo toimintamallin juurruttamisesta on nyt perusterveydenhuollon käsissä, korostaa Sourander.
 


Teksti: MH

Kuva: JL/Voimaperheet

Luotu 16.12.2013 | Muokattu 09.07.2021