Yliopisto tulee tutuksi Yrityskylässä

23.04.2014

Jemina Hietanen on saanut päivän pestin Turun yliopiston koulutuspäällikkönä. Tehtävänä on selvittää, miten hyvin Turun yliopisto tunnetaan ja mistä se tunnetaan. Kertojina ovat Varsinais-Suomen Yrityskylään saapuneet kuudesluokkalaiset.

​Yrityskylän Turun yliopiston rehtori Maija Simola esitteli koko kylän väelle yliopiston.

Varsinais-Suomen Yrityskylässä eletään lukuvuoden viimeisiä päiviä. Yi 4 000 kuudesluokkalaista on eläytynyt aikuisten maailmaan yrittäjinä, työntekijöinä ja kuluttajina. Toukokuun loppuun mennessä kaikki maakunnan 5 000 kuudesluokkalaista on kokenut saman.
 
Taloudellisen tiedotustoimiston koordinoima Yrityskylä toimi kuluvalla lukukaudella kuudessa maakunnassa. Varsinais-Suomi oli ensimmäinen, jonka Yrityskylässä on myös yliopisto. Tällä kertaa yliopiston työntekijöinä on tyttönelikko Forssasta.
 
Rehtori Maija Simolan toiveena oli päästä johtamaan, ja hän onnistui vakuuttamaan opettajansa kyvyistään. Jokaisessa luokassa kun oli kymmenen tunnin ajan ennen vierailua valmistauduttu kokemukseen. Jokaisen oppilaan piti muun muassa hakea haluamaansa työtä ja perustella taitonsa siihen.
 
– Kivalta tämä vaikuttaa, mutta melko rauhalliselta, Simola toteaa työstään yliopistossa.
 
Simola saa istua yliopistolla yksinään. Muut työntekijät ovat jo lähteneet kaupungille tekemään tutkimusta tai sopimaan uusista tutkimushankkeista. Pöydän kulmalla odottaa valintaopas, jos vaikka joku tulijoista innostuisi pyrkimään yliopistoon. Tai haluaisi ylipäätään tietää, mikä yliopisto on.

 

– Emme mekään ennen Yrityskylää tienneet, mikä yliopisto on, yliopistolaisiksi pestatut Jemina Heinonen (kuvassa oik.) ja Kiia Åberg kertovat.

OKL:n opiskelijat oppaina

Keskusaukio täyttyy kansasta. Vastuuohjaaja Inari Terä kutsuu vuorollaan kunkin yrityksen toimitusjohtajan – tai yliopiston tapauksessa rehtorin – esittäytymään ja kertomaan yksikkönsä toiminnasta. On ruokakauppaa, postia, kaupungintaloa, parturia, jätehuoltoa ja pankkia. Kaikkiaan toimipisteitä on 18.

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella opiskeleva Heidi Hyytiä seuraa sivusta valmistutumista. Hänen tehtävänään on opastaa yliopistoon ja postiin tulevia oppilaita. Postin kulmilla on vilkasta, sieltä kun juoksutetaan laskuja yrityksestä toiseen.

– Tämä kuuluu meillä ensimmäisen opiskeluvuoden johdantokurssiin, Hyytiä kertoo.

Vaikka Yrityskylään tuloa on valmisteltu kouluissa, moni asia tulee yllätyksenä. Sähkösopimuksen tekeminen tarkoittaakin rahanmenoa, pankkikortilla ei saakaan rajattomasti makeaa, jätteitäkin on jonkun kuljetettava. Yllätyksistä huolimatta päällimmäisenä tunteena on innostus.

– Lapset ovat tykänneet, ja opettajat ovat tykänneet. Opettajat ovat kertoneet, että oppilaat odottavat eniten pääsyä Linnanmäelle ja Yrityskylään, Hymyssä suin täältä on pois lähdetty, Yrityskylän Varsinais-Suomen aluekoordinaattori Jenni Syrjälä kertoo.

Yrityskylän maine on kulkenut kävijöiden kautta koteihin. Uusia yrittäjiä on ottanut yhteyttä Yrityskylään ja tiedustellut mahdollisuutta päästä mukaan. Paketti on kuitenkin lyöty lukkoon kolmeksi vuodeksi. Syyslukukaudella pyörähtää nykyisin yrityksin ja julkisoikeudellisin yhteisöin uusi kausi ja vuonna 2015 vielä kolmas. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vielä avoinna.

Erja Hyytiäinen

Luotu 23.04.2014 | Muokattu 19.07.2021