Ympäristöasiat näkyvät lakimiehen arjessa

03.04.2013

Oikeustieteellisen tiedekunnan alumnipäivässä keskusteltiin ympäristön huomioon ottamisesta.

Perjantaina 22.3. Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta ja sen entisten opiskelijoiden yhdistys Senilex ry järjestivät Calonialla XII Tiedekunnan Päivän.

Päivä alkoi kaikille yhteisellä seminaarilla Elinkeinotoiminta ja ympäristö, jossa kolme tiedekunnan entistä opiskelijaa kertoivat siitä miten ympäristön huomioon ottaminen näkyy heidän työssään.

Pöyry Oyj:n Associate General Counsel Ulla Bonon mielestä ympäristön huomioon ottaminen on osa työtä.

– Ympäristöasiat näkyvät jokaisen lakimiehen arjessa projektien kautta. Yrityksemme tehtävänä on kehittää kestävän kehityksen hankkeita asiakkaillemme. Esimerkiksi pietarilainen Vodokanal vedenpuhdistamo parantaa myös Suomen vesistöjä, Bono sanoo.

Bonon mukaan ympäristöasioihin on kiinnitetty huomiota myös työkäytännöissä.

– Matkustuksen minimointiin on yrityksessämme panostettu esimerkiksi nettipohjaisen kimppakyytijärjestelmän avulla. Pitkien työmatkojen sijasta suosimme videoneuvotteluja, jolloin matkustaminen vähentyy, Bono kertoo.

Outokumpu Oyj:n lakiasiainjohtaja Kimmo Karihtalan mielestä ympäristön vaikutus työhön on laaja.

– Kaivostoiminnan myötä Talvivaaran vaikutus näkyy myös minun työssäni. Talvivaaran takia viranomaisprosessit hidastuvat ja monimutkaistuvat ja viranomaisista tulee varovaisempia, Karihtala tähdentää

Fortum Oyj:n lakiasiainjohtaja Harri Pynnän mukaan ympäristölainsäädännön noudattaminen on yhteinen asia.

– Kestävien ratkaisujen tuottaminen ei enää ole vain juristien valvonnan alla, vaan siitä on tullut osa liiketoimintaa. Tulevan lainsäädännön ennakointi ja siihen vaikuttaminen ovat tärkeä osa työtäni, Pynnä kertoo.

Tiedekunnan Päivään on osallistunut vuosittain 130-150 tiedekunnan alumnia.

 

Jasmina Savolainen

Luotu 03.04.2013 | Muokattu 03.04.2013