Avoimen yliopiston opinnoilla kohti omia tavoitteita

mallikuva

” Aloitin kasvatustieteen perusopintojen opiskelun verkko-opintoina tammikuussa 2019. Kiinnostavin opintojen aiheista on ollut ehdottomasti kehitys- ja kasvatuspsykologia. Se tuntuu juurtuneen lähelle sydäntä myös omassa työssäni lastenhoitajana päiväkodissa. Psykologinen pohdiskelu, lasten kehitys, motivaatio ja sen eri muodot kiinnostavat myös.
 
Positiiviset oppimiskokemukset yllättivät

Oma oppimiseni on kehittynyt opintojen aikana ainakin siten, että olen oppinut kirjoittamaan esseitä  - myös ryhmässä. Ennen en juurikaan palannut kirjoittamaani sisältöön, vaan annoin kaiken tulla intuition voimalla. Nyt osaan pohdiskella asioita ja kirjoittaa siitä paperille. Nykyään tosin kirjoitan paljon enemmän ja jopa luen omia tekstejäni tarkemmin osatakseni parantaa niitä.

Oppimisestani huomaan sen, että miellekarttojen laatiminen on osoittautunut itselleni toimivaksi tavaksi esseetä valmistellessa ja aihetta valitessa. Esseen kirjoittaminen Kehitys- ja kasvatuspsykologian -jaksolla sujui hyvin ja sainkin siitä niin hyvän arvosanan, että yllätyin kyllä positiivisesti ja aloin jopa luottaa omiin kykyihini lukijana ja kirjoittajana hieman enemmän.
 
Opiskeluani on edesauttanut into, hyvä palaute ja riittävä aika

Opiskeluani on edesauttanut säilytetty into, hyvä palaute ja riittävä aika tehtävien työstämiseen. Toisaalta opintoja ovat vaikeuttaneet sairastelut, hektinen tahti ajoittain työssä ja aikataulutuksen hankaluus. Kun kaikkea pitäisi pystyä tekemään, mutta vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Jatkossa voisin helpottaa kiireen tunnetta karsimalla turhia menoja ja sisällyttämällä vaikka jokaiseen päivään hetken opiskelulle. Pieni pohdiskeluhetkikin palauttaa asiat mieleen kummasti, jos tuntuu, ettei koneen viereen ehdi.

Opintojen aikana suurin arvo on ollut sanallisilla palautteilla, joita on saanut sekä kanssaopiskelijoilta että opettajilta. Sanalliset arvostelut ja palautteet tuovat enemmän sisältöä oman tekstin tarkasteluun ja niiden avulla huomioi monet asiat tekstistä paremmin kuin pelkästä numeerisesta arvostelusta. Ideaalitilanne olisikin, jos kaikista tenteistä, tehtävistä ja esseistä annettaisiin sanalliset palautteet numeron lisäksi, mutta ymmärrän toki asian hankaluuden ja ajan rajallisuuden.

Ohjauksessa olen pitänyt hyvin paljon tuutorista, joka kannustaa ja pitää huolen meistä verkko-opiskelijoista.
 
Maisterin opinnot ja varsinkin alkuopettajuus kiinnostaa

Kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa ovat vastanneet täysin odotuksiani ja olen ollut niihin hyvin tyytyväinen.

Opiskeluni jatkoa ajatellen olen hieman nostanut rimaa. Kun huomasin asioiden jäävänkin päähäni lukien ja esseen kirjoituksen sujuvan paremmin kuin olin odottanut, olen lisännyt keväällä laatimaani henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaan maisterin opinnot. Varsinkin alkuopettajuus kiinnostaa minua tällä hetkellä todella paljon. Suunnitelmissani olisi suorittaa ensi vuoden aikana vielä kasvatustieteen aineopinnot ja tutkia sitten mahdollisuutta saada opiskelupaikka yliopistossa. Viiden vuoden suunnitelmaani kuuluu siis vahvasti yliopisto-opiskelua ja suuntaamista kohti uutta ammatillista tavoitetta.”

Katri Oksasen teksti perustuu oman oppimisen arviointitehtävään, jonka hän teki kasvatustieteen perusopintojen toiseksi viimeisellä opintojaksolla lokakuussa 2019.