Johanna Dahlström-Salmiselle tie aikuiskasvatustieteen tutkinto-opiskelijaksi kulki avoimen väylän kautta. Verkko-opintojen, itselle armollisen asenteen ja sopivan elämäntilanteen ansiosta avoimen yliopiston opinnot onnistuivat työn ohessa.
Johanna Dahlström-Salminen sai hyviä uutisia kesällä 2024. Opiskelupaikka Turun yliopistossa aikuiskasvatustieteen parissa aukeni avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella avoimen väylän haussa. Syksyllä opinnot jatkuisivat siis tutkinto-opiskelijana.
Tie tähän pisteeseen ei kuitenkaan ollut aivan mutkaton. Dahlström-Salminen oli vuosien varrella yrittänyt suorittaa avoimen yliopiston opintoja töiden ohessa jo useampaan kertaan – viimeksi hänen lastensa ollessa vielä aivan pieniä.
– Opiskelemiseen oli aikaa lähinnä iltaisin ja öisin. Ei se ehkä ollut kaikkein helpoin elämäntilanne opintoja ajatellen, Dahlström-Salminen muistelee.
Avaimet onnistumiseen
Lasten kasvettua arki muuttui väljemmäksi, joten Dahlström-Salminen päätti antaa opiskelulle uuden mahdollisuuden. Ja kuinka ollakaan, keväällä 2024 koossa olivat aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnot. Rauhallisemman elämäntilanteen lisäksi opintomenestystä tuki myös asennemuutos opiskelua kohtaan.
– Suhtauduin opiskeluun aiemmin ehkä turhan ankarasti. Jos aikataulut venyivät, ajattelin heti, että en vaan pärjää. Nyt olen ymmärtänyt, että avoimessa yliopistossa opintoja voi tehdä itselle sopivaan tahtiin – välillä tiiviimmin ja välillä kevyemmin, vaikka opintojakso kerrallaan, Dahlström-Salminen toteaa.
Päivätyön ja opintojen yhdistämistä helpotti myös mahdollisuus opiskella verkossa. Yksittäiset läsnäoloa vaatineet kurssit olivat sovittavissa työnantajan kanssa yllättävän helposti.
– Kannustan aloittamaan opiskelun työn ohessa, jos se vähänkään kiinnostaa. Yliopistolta saa opintoneuvontaa, josta oli ainakin itselleni hyötyä opintojen suunnittelussa, Dahlström-Salminen rohkaisee.
Aikuiskasvatustieteestä uusia näkökulmia työelämään
Palkkahallinnon kehitysasiantuntijana työskentelevälle Dahlström-Salmiselle aikuiskasvatustieteen opiskelu on tarjonnut uusia ajatuksia sekä käytännön työkaluja oman työn arkeen. Sivuaineiksi löytyi psykologian sekä työ- ja organisaatiopsykologian opintoja.
– Olen työni puolesta esimerkiksi kouluttanut ja ohjeistanut palkanlaskijoita uuden palkkajärjestelmän käytössä. Opinnoista olen saanut uutta näkökulmaa siihen, miten ihmiset oppivat asioita, Dahlström-Salminen kertoo.
Yliopisto-opinnoissa Dahlström-Salminen on nauttinut erityisesti asioiden pohdiskelusta rauhassa ja monelta eri kantilta. Kiireisessä työarjessa kun sellaiseen ei ymmärrettävästi aina ole samalla tavalla aikaa. Opintojen myötä esimerkiksi työelämä ja sen taustalla vaikuttavat rakenteet ovat alkaneet hahmottua aivan uudella tavalla.
– Aikuiskasvatustieteen opiskelussa on mielestäni eduksi, että on kokemusta työelämästä – ja ehkä muutenkin elämästä. Se on laaja-alainen oppiaine, josta löytyy yhtymäpintoja monenlaisiin asioihin, Dahlström-Salminen pohtii.
Omien kokemustensa jälkeen Dahlström-Salminen kehottaa suhtautumaan tulevaisuuteen avoimin mielin. Hänelle itselleen opiskelun kautta avautui aivan uusi ja ajatuksia rikastanut maailma.
– Oma polku voi muotoutua mutkienkin kautta. Matkasta kannattaa nauttia, Dahlström-Salminen summaa.