Iippo Reponen

Kauppatieteiden opiskelija Iippo

Opiskelijalähettiläs 2021–2022 vastaa kysymyksiin.

Kuka olet?

"Olen Iippo Reponen ja opiskelen Turun kauppakorkeakoulussa tokaa vuotta. Oon valinnut ittelleni pääaineeksi kansainvälisen johtamisen ja organisoinnin, sekä sivuaineeksi markkinoinnin."

Miten päädyit opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun?

"En ihan tarkkaan osaa sanoa, kuinka päädyin valitsemaan kauppiksen, mutta olen miettinyt sitä jo alakoulusta saakka ja kaikenlaiset teemat kaupanalalla ovat kiinnostaneet jo pitkään.

Lukiossa olin kiinnostunut myös erityisesti yhteiskuntaopista ja historiasta, joten valinta tuntui kohtuullisen selkeältä. Turku tuntui itselleni aika luonnolliselta valinnalta, sillä olin asunut koko elämäni Naantalissa, Turun lähellä, ja Turku vaikutti mukavan kokoiselta kaupungilta opiskelijalle."

Mikä inspiroi sinua opiskelussa ja opinnoissasi Turun yliopistossa?

"Mua inspiroi opiskeluissa se, että pääsisin tekemään opintojen jälkeen just sellasta työtä, joka mua kiinnostaa. Konkreettisempina asioina myös tosi kiinnostavat kurssit ja hyvä yhteisöllisyys koulun sisällä inspiroivat.

Vahva yhteisöllisyys ja kaikki supersiisti vapaa-ajan toiminta, jota meille järjestetään, on omasta mielestä se yliopiston suola."

Mikä on unelma-ammattisi?

"Haluisin ehdottomasti päästä työskentelemään nimenomaan ihmisten johtamisen kanssa, joka on mun mielestä se mielenkiintoisempi puoli johtamista. Johonkin kansainvälisesti toimivaan yritykseen ois myös siisti päästä työskentelemään, eikä ulkomaillekaan lähteminen työnperässä kuulosta lainkaan hassumalta. En ole koskaan oikeastaan miettinyt, että haluaisin työskennellä jollain tietyllä alalla toimivassa yrityksessä, että siltä kannalta avoimin mielin joskus hakemaan töitä."

Lempipaikkasi Turussa?

"Turussa on kyllä niin paljon hienoja paikkoja, joissa on kiva hengailla, että ihan mahdotonta sanoa joku yksi. Ite tykkään varsinkin näin koronavuonna kouluni aloittaneena hengailla ihan meillä kauppiksella, kun siellä on aina jotain tuttuja, joitten kanssa voi mennä jutskaamaan tai ihan vaan mennä istumaan sinne kahvikuppi kädessä seuraamaan luentoa etänä."