Matias Fahllund

Kauppatieteiden opiskelija Matias

Opiskelijalähettiläs 2022–2023 vastaa kysymyksiin.

Kuka olet?

”Olen Matias Fahllund, 25-vuotias maisterivaiheessa oleva kauppatieteiden opiskelija Turun kauppakorkeakoulussa, pääaineenani markkinointi ja sivuaineena johtaminen ja organisointi. Olen alun perin kotoisin Espoosta ja muutin opiskeluiden perässä Turkuun vuonna 2018. Vapaa-aikani kuluu töiden, harrastusten ja opiskelija-aktiviteettien parissa. Turkuun muuttaminen tuntui aikanaan aika isolta stepiltä elämässäni, mutta se kannatti ja olen todella tykästynyt tähän kaupunkiin ja yliopistoon!”

Miten päädyit opiskelemaan kauppatieteitä Turun kauppakorkeakouluun?

”Lukiosta lähtien tavoitteenani oli päästä opiskelemaan kauppatieteitä Turkuun. Olin kuullut Turun yliopistosta paljon hyvää Turkuun muuttaneilta ystäviltäni ja se motivoi minua hakemaan tänne myös. Hakuprosessi ei kuitenkaan ollut helppo. Sisäänpääsykiintiöt muuttuivat samoihin aikoihin ja todistuvalinnalla tulleiden kiintiö kasvoi. Lopulta vuonna 2018 totesin, että jos ei tänäkään vuonna paikka nappaa, niin menen lukemaan liiketaloutta ammattikorkeakouluun ja haen sieltä myöhemmin maisteriopintoihin kauppakorkeaan. Jälkikäteen voin sanoa, että se oli pitkä ja kivinen tie, mutta tuotti lopulta tulosta ja täällä ollaan! Olen todella tyytyväinen Turun kauppakorkeakouluun ja nautin opiskelusta täällä.”

Mikä inspiroi sinua opiskelussa ja opinnoissasi Turun yliopistossa?

”Kauppatieteiden opiskelussa minua inspiroi alan kiinnostavuus ja opiskelun monimuotoisuus. Kauppakorkeakoulu tarjoaa laajan kurssivalikoiman, josta voi valita itselleen parhaiten sopivia kursseja. Lisäksi opiskelijayhteisöjen järjestämät tapahtuvat tuovat mukavaa piristystä arkeen ja opiskeluun!”

Mikä on unelma-ammattisi?

”Unelma ammattia on vaikea määritellä vielä tässä vaiheessa. Olen tällä hetkellä IT-alalla töissä. Päädyin alalle omien pitkäaikaisten harrastusteni myötä ja sen kaupallinen sektori kiehtoo minua paljon. Lisäksi alan jatkuva kehittyminen luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia niin yrittäjyydelle, kuin työnteolle. Uskon, että tulen olemaan IT-alalla töissä myös tulevaisuudessa.”

Lempipaikkasi kampuksella ja Turussa?

"Tähän ei voi vastata muuta kuin niinkin kliseisesti, että kesäisin jokiranta ja talvisin Turun kauppakorkeakoulun rakennus kirjastoineen.”