Hanna Korhonen

Pohjoismaisten kielten opiskelija Hanna

Opiskelijalähettiläs 2021–2022 vastaa kysymyksiin.

Kuka olet?

"Hejsan allihopa! Mun nimi on Hanna Korhonen, opiskelen humanistisessa tiedekunnassa ja pääaineeni on pohjoismaiset kielet. Suoritan tällä hetkellä (lyhyenä) sivuaineena tekoälyn monitieteistä opintokokonaisuutta ja myöhemmin tarkoituksena olisi myös tehdä tietojenkäsittelytieteestä pidempi sivuaine, mutta myös esim. fonetiikka kiinnostaa.

Suunnitelmat voivat toki muuttua radikaalistikin, koska innostun uusista jutuista vähän turhankin helposti (olen oman elämäni tuuliviiri)."

Miten päädyit opiskelemaan pohjoismaisia kieliä Turun yliopistoon?

"En osannut oikein päättää mitä alaa lähtisin opiskelemaan lukion jälkeen, koska mikään ei tuntunut hyvältä tai sopivalta. Olin aina ollut hyvä kielissä ja ruotsi oli yksi lempiaineistani niin peruskoulussa kuin lukiossakin, joten musta tuntui luontevalta lähteä opiskelemaan juuri pohjoismaisia kieliä.

Hain Turun yliopistoon, koska kurssit ja opetuksen painopisteet vaikuttivat itselle juuri sopivilta. Olen kotoisin Helsingistä ja siellä olen myöskin kasvanut, joten halusin ottaa hypyn tuntemattomaan ja muuttaa johonkin aivan uuteen kaupunkiin. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään, Turku on ihan paras paikka ja pohjoismaiset kielet mahtava oppiaine!"

Mikä inspiroi sinua opinnoissasi Turun yliopistossa?

"Opinnoissa mua inspiroi ehdottomasti poikkitieteellisyys! Turun yliopistossa pystyy valitsemaan tosi vapaasti kursseja eri aloilta. Parasta yliopisto-opiskelussa on kyllä ollut mielenkiintoiset kurssit, uusien kaverien saaminen, järjestötoiminta, yliopiston yhteishenki ja erilaiset opiskelijatapahtumat."

Mikä on unelma-ammattisi?

"Mulla ei varsinaisesti ole mitään tiettyä unelma-ammattia. Tykkään työskennellä ihmisten kanssa erilaisten projektien parissa, joten toivottavasti voisin jotain sellaista tehdä tulevaisuudessa ammatikseni esim. kieliteknologiaan tai monikieliseen viestintään liittyen. Saa nähdä minne matka vie!"

Lempipaikkasi kampuksella?

"Vaikea sanoa, kaikessa on nimittäin jotain hyvää! Koko yliopistonmäki on tosi ihana, joten varmaankin se."

Lempipaikkasi Turussa?

"Halistenkoski ja Virnamäen luontopolku. Nämä lähinnä siksi, koska en halunnut vastata jokirantaa tai Ruissaloa. ;)"