Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkijat kartoittivat Z-sukupolven, eli 18–29-vuotiaiden nuorten aikuisten näkemyksiä Suomen talouden toivotuista tulevaisuuksista vuonna 2040. Selvitykseen osallistui 87 nuorta eri puolilta Suomea ja eri koulutusasteilta.
Suomalaisten nuorten aikuisten toiveissa talouden ja yhteiskunnan tulevaisuuden kehitykselle korostuvat solidaarisuus, kestävä kehitys, luontoyhteys ja itsensä kehittäminen. Selvitykseen osallistuneet nuoret kokivat, ettei tulevaisuuden hyvinvointi voi nojata jatkuvaan talouskasvuun ja luonnonvarojen ylikulutukseen. Toivottujen tulevaisuuksien saavuttaminen edellyttää nuorten mukaan kuitenkin perustavanlaatuisia yhteiskunnallisia muutoksia, kuten demokratian rakenteiden uudistamista, terveempää julkista keskustelua sekä tutkittuun tietoon perustuvaa ja kansalaisia osallistavaa päätöksentekoa.
Nuoret nostivat talouskeskusteluun myös yhteiskunnallisia teemoja, ja he halusivat puhua esimerkiksi sosiaaliturvasta, julkisista palveluista, mielenterveydestä, työelämään pääsystä ja työssäjaksamisesta osana talouden kehitystä, jota ei voi mitata pelkästään BKT:n kasvuna. Tutkijoiden mukaan selvityksen tulokset antavatkin äänen nuorille aikuisille, joiden näkemykset ovat olleet niukasti esillä kriiseihin ja kasvun puutteeseen keskittyneessä talouskeskustelussa.
Mikä on tulevaisuuskuva?
Tulevaisuuskuvat ovat pysäytyskuvia tulevaisuudesta ja niitä laaditaan ennakointiprosesseissa vaihtoehtoisten kehityskulkujen hahmottamiseksi. Tulevaisuuskuvien avulla on helpompi kuvitella vaihtoehtoja nykytilanteelle, ja erilaisten tulevaisuuskuvien voi myös ajatella ohjaavan yksilöiden, organisaatioiden ja yhteiskuntien toimintaa. Tulevaisuuskuvien moninaisuus auttaa rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta.
Raportin tuloksia esitellään kaikille avoimessa Turun yliopiston järjestämässä tilaisuudessa: Lapset, nuoret ja oppiminen: monialainen keskustelufoorumi – nuoret ja talous, 4.3.2026 klo 14.30–16.00, Vierailukeskus Joki, Lemminkäisenkatu 12b, Turku.
SELVITYKSEN TULOKSET
Tutustu raporttiin: "Entä jos käykin hyvin? Nuorten aikuisten näkemyksiä Suomen talouden toivotuista tulevaisuuksista".
LUE LISÄÄ SELVITYKSESTÄ
Hanke on osa Sitran rahoittamaa selvitysten kokonaisuutta. Tavoitteena on pohtia talouskasvun tulevaisuuksia eri näkökulmista.