Aino Halinen-Kaila: Vaikuttavaa ja monitieteistä tutkimusta

Lähestyvä vuodenvaihde houkuttelee juhlistamaan kauppakorkeakoulun tutkimuksellisia saavutuksia.

Kilpailtu raha on ilahduttavasti löytänyt tiensä kauppakorkeakoulunn laariin. Tutkijaryhmämme ovat menestyneet niin Suomen Akatemian STN-hankkeissa kuin EU-komission Horizon2020 -ohjelman hauissa – jopa ennennäkemättömällä tavalla. Mutta mikä onkaan ollut menestyksen resepti?

Kauppatieteilijät ovat lähteneet ennakkoluulottomasti ratkomaan yhteiskunnallisesti haasteellisia kysymyksiä monitieteisissä tutkimusryhmissä. Nyt tutkitaan luovien alojen taloudellista kasvua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä arkiliikunnan ja kiertotalouden merkitystä kestävän kasvun aikaansaamisessa. Ei ihan tavanomaisia bisnesaiheita, mutta tärkeitä teemoja, joihin kauppatieteellisellä tutkimuksella on annettavaa. Tällaisten hankkeiden kautta tuemme yrityksiä ja yhteiskuntaa kestävän kehityksen tiellä. Emmekä todellakaan tee tätä työtä yksin, vaan kiinteässä yhteistyössä edistyksellisten yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja ulkomaisten yliopistojen kanssa.

Kauppatieteellinen tutkimus vahvistaa asemiaan niukkenevasta budjettirahoituksesta huolimatta.  Suomen Akatemian tuore Tieteen tila -raportti todistaa, miten kauppatieteet ovat kivunneet Suomen vaikuttavimmaksi tieteenalaksi. Mittarina raportissa käytetään kansainvälisten tiedelehtien viittauksia. Turun kauppakorkeakoulun tutkijoilla on tässä kehityksessä ollut tärkeä rooli. Sijoitumme tieteellisessä vaikuttavuudessa suomalaisten kauppakorkeakoulujen joukossa toiseksi, lähes samoilla lukemilla Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa.

Vaikuttavuutta luodaan myös tohtoreiksi valmistuvien tutkijoiden kautta. Turun kauppakorkeakoulun tohtoriohjelmasta valmistuu tänä vuonna ennätysmäärä asiansa osaavia tieteenharjoittajia, joille työelämän vaatimukset eivät ole vieraita. Monet heistä ovat työskennelleet lähellä yrityksiä opintojensa aikana, tai jo sitä ennen, ja sijoittuvat elinkeinoelämän palvelukseen myös väittelyn jälkeen.

Syitä iloon on siis monia.

Parhaat kiitokset kumppaneillemme ja sidosryhmillemme yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana!

Aino Halinen-Kaila

Kirjoittaja on kauppakorkeakoulun tutkimuksesta vastaava varadekaani ja markkinoinnin professori.