Eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen interventioiden kautta tähtäävälle tutkimuksen lippulaivalle 8,25 miljoonan euron rahoitus

08.01.2019

Tutkimushanke Inequalities, Interventions, and New Welfare State (INVEST) on saanut mittavan rahoituksen.

INVEST-hanke on saanut Suomen Akatemian lippulaivaohjelmasta 8,25 miljoonan euron rahoituksen vuosille 2019–2022. Hanke keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia parannetaan uusia interventioita kehittämällä.

Hanketta johtaa Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erola. Hankkeen toteuttavat Turun yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Turun yliopiston osuus rahoituksesta on 6,8 miljoonaa euroa ja THL:n osuus 1,45 miljoonaa euroa. 

INVESTin taustalla on kuusi jo toimivaa tutkimus- ja kehittämishanketta, joita johtavat Christina Salmivalli, Mikko Niemelä, Olli Kangas, Andre Sourander ja Pasi Moisio.

– Pohjoismainen hyvinvointivaltio on ollut huikea menestystarina. Väestön vanhentuessa ja syntyvyyden laskiessa sen rahoittaminen nykymuodossa käy entistä hankalammaksi. Lisäksi on käynyt entistä selvemmäksi, että onnistumisista huolimatta väestöryhmien välisiä hyvinvointieroja on vaikea pienentää nykyisin käytössä olevin keinoin. Tavoitteenamme on tarjota Suomelle ja muille yhteiskunnille nykyistä tasa-arvoisempi sekä taloudellisesti, väestöllisesti ja sosiaalisesti kestävämpi hyvinvointivaltiomalli, professori Jani Erola sanoo. 

Tavoitteisiin päästään etsimällä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja osaamisen kehittymistä rajoittavat tekijät, tunnistamalla näihin liittyvät aukkokohdat hyvinvointivaltion olemassa olevissa tuissa ja palveluissa sekä kehittämällä tieteelliseen näyttöön perustuvia interventioita aukkokohtien paikkaamiseksi.

– INVEST on osa Turun yliopiston monitieteistä temaattista kokonaisuutta, joka keskittyy lapsiin, nuoriin ja oppimiseen. Se lisää yliopiston kansainvälistä näkyvyyttä ja korostaa rooliamme vahvana ja vaikuttavana tiedeyliopistona. Yhteistyö THL:n kanssa mahdollistaa yhteisten tutkimustavoitteiden asettamisen ja laajan aineistojen hyödyntämisen, Turun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Kalle-Antti Suominen sanoo. 

Mukana ovat tuloista, koulutuksesta, asuinpaikasta ja syntyperästä riippumatonta mielenterveyttä perheissä edistävä APEX-hanke, sosiaalisen aseman periytyvyyttä tutkiva INDIRECT-hanke sekä eriarvioisuuden torjumista niukkuuden aikana tutkiva konsortiohanke TITA. Lisäksi mukana on kolme Turun yliopistossa kehitettyä tutkimus- ja interventiohanketta: kiusaamisen vastainen KiVa Koulu, toisen asteen oppilaitoksilla työkaluja opiskelijoiden hyvinvointiin tarjoava Opintokamu-ohjelma sekä lapsen käyttäytymisen ongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja ennaltaehkäisevään hoitoon tähtäävä Voimaperheet-malli. 

Suomen Akatemian lippulaivaohjelman tavoitteena on vahvistaa korkeatasoisen tutkimuksen ja vaikuttavuuden osaamiskeskittymiä ja siten nostaa niiden laatua ja vaikuttavuutta entistäkin korkeammalle. Lippulaivarahoituksen saaneissa hankkeissa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy vahvaan yhteiskunnalliseen vaikutukseen.

Hankkeen kotisivu on osoitteessa http://invest.utu.fi

Lisätietoja:

professori Jani Erola, p. 040 512 5286, jani.erola@utu.fi

vararehtori Kalle-Antti Suominen, p. 040 537 3263, kalle-antti.suominen@utu.fi

Luotu 08.01.2019 | Muokattu 08.01.2019