Haku Turun yliopistoon on käynnissä 20.3.–3.4.2019

19.03.2019

Monitieteisessä Turun yliopistossa voi opiskella yli 130 oppiainetta seitsemässä tiedekunnassa. Turun yliopisto lisää tänä vuonna tietotekniikan alan aloituspaikkoja, ja tavoitteena on, että ICT-alan diplomi-insinöörejä valmistuu jatkossa vuosittain noin 170. 

Yhteishaku alkaa keskiviikkona 20. maaliskuuta ja päättyy keskiviikkona 3. huhtikuuta. Turun yliopistolla on kevään yhteishaussa 47 alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavaa hakukohdetta, joissa on kaikkiaan 2058 aloituspaikkaa. Lisäksi Turun yliopistolla on yhteishaussa 52 maisteritutkinnon hakukohdetta. Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan 28.6. mennessä.

Todistusvalintaa painottavan opiskelijavalintauudistuksen vaikutukset näkyvät laajemmin vasta ensi keväänä, mutta ylioppilastutkintotodistukseen perustuvia valintoja tehdään jo nykyäänkin useampaan koulutukseen. Runsaasti hakijoita keräävistä aloista oikeustiede avaa todistusvalinnan jo tänä keväänä: ylioppilastutkintotodistuksen perusteella tehtävällä valinnalla täytetään 20 prosenttia oikeustieteen aloituspaikoista. 

Tietotekniikan koulutukseen lisää aloituspaikkoja 

Yrityksissä on valtava pula pätevistä ohjelmoijista, ja Turun yliopisto vastaa osaltaan tähän tarpeeseen lisäämällä tietotekniikan alan aloituspaikkoja tänä vuonna 40:llä, yhteensä 170:een. Suomalaisissa yrityksissä ja organisaatioissa arvioidaan olevan tällä hetkellä tarve noin 7000–9000 uudelle ohjelmistoalan ammattilaiselle.

– Tietotekniikan diplomi-insinööritutkinnon suorittaneiden työllisyystilanne on maassamme hyvä, ja työpaikka valmistuneille on käytännössä varma. Tarjoamamme DI-koulutus antaa opiskelijalle valmiudet työskennellä erilaisilla IT-alan osa-alueilla niin Suomessa kuin ulkomailla, sanoo Turun yliopiston opiskelijavalinta ja hakijapalveluiden osastopäällikkö Mari Kähkönen.

Todistusvalinnat laajamittaisesti käyttöön vuonna 2020

Korkeakoulut ovat sopineet opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa opiskelijavalintojen uudistamisesta tavoitteena vähentää tarpeettomia välivuosia ja aikaistaa korkeakouluopintojen aloitusta.

Yliopistoissa uudistusta toteutetaan muun muassa lisäämällä ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavien osuutta siten, että vuoteen 2020 mennessä todistusvalinnalla valitaan valtaosa uusista kandidaattivaiheen opiskelijoista. Kaikkien korkeakoulujen vuoden 2020 todistusvalinnan pääperiaatteet julkaistiin viime keväänä opintopolku.fi-sivustolla. Pääperiaatteissa on kerrottu, mitä ylioppilaskokeita kussakin hakukohteessa pisteytetään ja millaisia pisteitä niistä annetaan.

Yliopistoissa todistusvalintojen ylioppilaskokeiden pisteytys pohjautuu pääsääntöisesti lukion pakollisten kurssien määriin: reaaliaineissa esimerkiksi terveystiedon ylioppilaskokeesta saa pisteytykseen vähemmän pisteitä kuin esimerkiksi fysiikasta, koska fysiikan pakollisten kurssien määrä on suurempi. 

Korkeakoulujen yhteishaku toteutetaan valtakunnallisessa opintopolku.fi-järjestelmässä, jonka kautta hakija voi hakea kaikkiaan kuuteen eri hakukohteeseen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.

Luotu 19.03.2019 | Muokattu 19.03.2019