Koulutukseen pureutuva vaalipaneeli Turun yliopistolla torstaina 9.3.

21.02.2023

Pitääkö suomalaista koulutusta uudistaa ja jos niin miten? Teemaan pureudutaan Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan vaalipaneelissa torstaina 9.3. kello 15.00 alkaen. Educariumilla järjestettävä tilaisuus on kaikille avoin ja sitä voi seurata myös etänä.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n viime vuonna julkaiseman indikaattorijulkaisun mukaan suomalaisten nuorten koulutustaso on laskenut alle OECD-alueen keskitason. Suomessa korkeakoulutettujen osuus on pysynyt ennallaan, mutta kansainvälisesti korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuus on kasvanut huomattavasti.

Keskusteluteemojen ideointiin ovat osallistuneet tiedekunnan väki, niin henkilökunta, opiskelijat kuin normaalikoulujen oppilaatkin, valmistellut koulutukseen liittyviä kysymyksiä eduskuntavaaliehdokkaille. Paneelissa käsitellään tiedekunnan koulutuksen ja tutkimuksen näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä liittyen ajankohtaisiin haasteisiin, kuten osaamistason nostamiseen.

Teemaan pureudutaan Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan järjestämässä vaalipaneelissa torstaina 9.3. Paneeliin osallistuvat Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Silvia Koski (ps.), Pauli Aalto-Setälä (kok.), Perttu Helin (kesk.), Sofia Virta (vihr.), Li Andersson (vas.), Sandra Bergqvist (r.), Mirja-Riitta Sjöholm  (kd) ja Satu Paananen (liik.). Mukaan on kutsuttu edustajat kustakin viime vaaleissa kansanedustajapaikkoja saavuttaneista puolueista.

Keskustelun moderaattoreina toimivat väitöskirjatutkija Kaisa Korpinen ja Larimatti Pynnönen.

Avaussanat pitää kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani Jukka Husu.

Koulutus tulevaisuuden rakentajana -vaalipaneeli to 9.3. klo 15.00–16.00 Edu1-luentosali Educarium-rakennus (Assistentinkatu 5).

>> Seuraa paneelikeskustelua netissä

Luotu 21.02.2023 | Muokattu 06.03.2023