Merkittävä kansainvälinen psykologian kongressi Turkuun

09.11.2021

Turun yliopistolle on myönnetty kahden vuoden välein järjestettävä Euroopan kehityspsykologian kongressi. Tapahtumaa ei ole järjestetty Suomessa aiemmin. Kongressi pidetään Turun Logomossa 28.8. –1.9.2023.

Joka toinen vuosi järjestettävä Euroopan kehityspsykologian kongressi on myönnetty Turun yliopistolle vuodelle 2023. Kongressi on kehityspsykologian alan päätapahtuma, eikä sitä ole järjestetty Suomessa aiemmin. Tapahtuma tuo Turkuun yhteensä noin 1000 psykologian alan tutkijaa.

– On hienoa järjestää tapahtuma Suomessa, jossa tehdään erityisen korkeatasoista tutkimusta tällä alalla. INVEST-lippulaivan tarjoamien resurssien myötä meillä on erityisen hyvät mahdollisuudet tapahtuman järjestämiseen, psykologian professori Christina Salmivalli Turun yliopistosta kertoo.

INVEST on hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva ja tutkimuskeskus, jonka tavoitteena on luoda tasa-arvoisempi, ennakoivampi ja taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävämpi hyvinvointivaltiomalli Suomelle. INVESTissä tehdään paljon myös kehityspsykologista tutkimusta.

Monta kuukautta kestäneessä tapahtuman hakuprosessissa oli mukana Turun kaupungin Kongressiyksikkö, joka auttaa maksutta mm. tieteellisten kongressien hakuprosesseissa. 

– Avustimme tutkijoita kirjallisen hakemuksen koostamisessa. Olemme erittäin iloisia Turun yliopiston tutkijoiden aktiivisuudesta ja rohkeudesta kovia kokeneella kongressialalla, tämä on merkittävä positiivinen signaali tulevaisuudenuskosta, kongressipäällikkö Sari Ruusumo toteaa.

Lisätiedot
Professori Christina Salmivalli, Turun yliopisto
puh. 0400 995 473

Kongressipäällikkö Sari Ruusumo, Turun kaupunki
puh. 050 559 0607

Luotu 09.11.2021 | Muokattu 10.11.2021