Näyttely ja yleisötapahtuma tutustuttavat lepakkoihin tieteen ja taiteen keinoin

06.06.2019

Liedon museoon kuuluvassa Nautelankosken museossa 13.6. avautuvassa lepakkonäyttelyssä ja Nautelankosken lepakoiden yö -tapahtumassa 31.8. aikuiset ja lapset pääsevät tutustumaan lepakoiden mielenkiintoiseen elämään. Näyttely ja tapahtuma ovat osa tiedettä ja taidetta yhdistävää lepakkoihin keskittyvää hanketta, jonka suojelijana toimii Jenni Haukio.

Nautelankosken museon lepakkonäyttelyssä tuodaan esiin monia lepakkoihin liitettyjä mielleyhtymiä ja kerrotaan lepakoiden kiinnostavasta biologiasta. Nautelankoskella Liedon asemanseudun lähellä sijaitsevan museon lepakkonäyttely Lepakot tieteen ja taiteen siivin avautuu yleisölle 13.6.2019. Näyttely siirtyy syyskuun lopussa Nautelankosken museosta Turun yliopiston biodiversiteettiyksikköön kuuluvaan kasvitieteelliseen puutarhaan, missä se on tammikuun loppuun asti. Näyttelyn toteuttavat Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Liedon museo. 

Turun yliopiston ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä ja sanataideohjaaja Veera Vähämaa ovat laatineet näyttelyn yhteyteen koululaisille monilukutaitopaketin, joka innostaa pohtimaan lepakoita käsitteleviä tekstejä ja kuvia. 

– Lepakot herättävät tunteita ja vahvoja mielikuvia. Usein ne yhdistetään vampyyreihin, kauhuelokuviin ja tauteihin, ja jopa lepakkoihin liittyvä uutisointi saattaa vahvistaa vääriä mielikuvia, Rönkä huomauttaa.

Nautelankosken museossa järjestetään 31.8.2019 Nautelankosken lepakoiden yö -tapahtuma, jossa on lepakkoaiheisen tanssiesityksen ja osallistavan performanssin ensi-ilta sekä Nautelankosken vesisiippa-lepakoiden elämää käsittelevän audiovisuaalisen esityksen ensi-ilta. Lisäksi tapahtuman ohjelmaan kuuluu esitelmiä lepakoiden salaperäisestä elämästä, lepakkoretkiä sekä lapsille suunnattu työpaja, joka yhdistää sanataidetta ja biologista tietoa lepakoista.

Nautelankosken museon lepakkonäyttely on osa hankkeen ”Lepakot tieteen ja taiteen siivin, tutkimusta ja sen popularisointia kirjallisuuden, taiteen ja yleisötyön keinoin” toimintaa. Auralainen biologi Thomas Lilley työryhmineen sai hankkeelle vuonna 2018 Varsinais-Suomen Kulttuurirahastolta kärkirahoituksen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa sekä tieteellistä että taiteellista näkemystä lepakoista ja välittää tätä näkemystä laajalti eri kohderyhmille lapsista aikuisiin ja tutkijoista suureen yleisöön.

Nautelankosken vesimyllyä on vuosikymmenet asuttanut vesisiippa-lepakoiden yhdyskunta. Tämä yhdyskunta on auttanut Turun yliopiston ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijoita ymmärtämään lepakoiden salaperäistä maailmaa. 

– Myllyn siipat ovat muun muassa tuottaneet tutkimusaineistoa lepakoiden ravinnon tutkimiseen. Tiedämme, että lepakon ruokalautaselta löytyy satoja eri hyönteislajeja, kuten hyttysiä ja surviaissääskiä, Lilley kertoo.

Ensi vuonna hankkeen lopputuotteena ilmestyy lapsille suunnattu tarinallinen tietokirja, jonka tekijöinä ovat Rönkä, Lilley sekä kuvittaja Nadja Sarell.

Lisätietoja 

Mia Rönkä, biodiversiteettiyksikkö, Turun yliopisto, mia.ronka@utu.fi, p. 040 592 9094

Thomas Lilley, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto, thomas.lilley@helsinki.fi, p. 040 833 7783 

Leena Viskari, museonjohtaja, Liedon museo, leena.viskari@liedonmuseo.fi, p. 050 593 1692, www.liedonmuseo.fi

Nautelankosken museo, Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.
 

Luotu 06.06.2019 | Muokattu 06.06.2019