Pohjoismaiden immunologit kokoontuvat Turkuun 4.-7. kesäkuuta

31.05.2023

Skandinaavisen Immunologiayhdistyksen (Scandinavian Society for Immunology, SSI) vuosikokous ja kesäkoulu järjestetään 4.–7. kesäkuuta Turussa. Kaupunkiin saapuu lähes 300 alan asiantuntijaa. 

Nyt 49:ttä kertaa järjestettävän SSI-kokouksen ohjelma valottaa laajasti immunologisen tutkimuksen kenttää perustutkimuksesta soveltavaan tutkimukseen. Esityksissä perehdytään myös immunologian käyttötapoihin potilaiden hoidossa ja tutkimisessa. 

Immunologia on ihmisen puolustus- eli immuunijärjestelmää tutkiva lääketieteen ala. Sen peruslähtökohtia on tieto, jonka mukaan normaali immuunijärjestelmän toiminta on terveydelle välttämätön.

Liian aktiivisesti toimiva immuunijärjestelmä saattaa johtaa autoimmuunisairauksiin kuten nivelreumaan, MS-tautiin tai tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen. Liian heikko immuunipuolustus puolestaan nostaa riskiä sairastua syöpään tai vakaviin bakteeri- ja virustulehduksiin. 

Immunologian kehitys on ollut ripeää eikä vauhdissa näy laantumisen merkkejä. Päinvastoin, sanoo Turun kokousta organisoinut erikoistutkija ja InFLAMES-ryhmänjohtaja Tapio Lönnberg Turun biotiedekeskuksesta.

– Uutta tietoa ja uusia alamme tutkimusmenetelmiä syntyy koko ajan ja käymme niitä laajasti läpi kesäkoulussa, joka avaa kokouksen. Se on tarkoitettu varsinkin opiskelijoille, mutta tarjoaa kokeneemmillekin tutkijoille mainion läpileikkauksen siitä, missä mennään, Lönnberg toteaa.

Verkostot ulottuvat maailman ympäri 

Tapio Lönnberg kertoo, että yksi Turun kokouksen tarkoituksista on pitää yllä ja kehittää pohjoismaisten immunologien verkostoa. 

–Tiedettä tehdään nykyisin aina verkostoissa ja on arvokasta, että pohjoismaiset kollegamme tavallaan tuovat tänne tullessaan mukanaan myös ne verkostot, jotka ulottuvat ympäri maailman.

Suomen immunologiayhdistyksen puheenjohtaja ja kokouksen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja on professori Riitta Lahesmaa Turun biotiedekeskuksesta. 

– Monen tutkijan, myös minun, ensimmäinen tilaisuus esitykseen kansainvälisellä foorumilla on tarjoutunut pohjoismaisissa immunologiakokouksissa. Tänä vuonna nuoret tutkijat ovat organisoineet ensimmäistä kertaa oman osionsa kokousohjelmaan. On upeaa nähdä, miten nuori ja innostunut tutkijasukupolvi on motivoitunut tutkimuksesta ja on jo valmis ratkaisemaan maailman suuria terveysongelmia, Lahesmaa toteaa.  

Turkuun on kutsuttu pääpuhujiksi immunologian huippututkijoita myös Pohjoismaiden ulkopuolelta. Heistä esimerkkinä Tapio Lönnberg mainitsee professori Anjana Raon La Jolla institute of Immunologysta Yhdysvalloista. Rao on tunnettu geenien säätelyn tutkimisesta autoimmuunisairauksissa. 

Lönnberg uskoo, että myös professori Andrew Chanin esitys on yksi kokouksen kohokohdista. Chan on tutkimusjohtaja Genentechissä, joka on maailman johtava biotekniikan alan yritys. Lönnberg ounastelee, että Chanilla on mielenkiintoista kerrottavaa lääkekehityksen epäonnistumisista ja onnistumisista. Andrew Chan on ollut avainasemassa useiden käänteentekevien biologisten lääkkeiden kehittämisessä.

SSI-kokouksen järjestävät Skandinavian Immunologiayhdistys, Suomen Immunologiayhdistys, InFLAMES-lippulaiva sekä Turun biotiedekeskus. Kokouspaikkana on Radisson Blu Marina Palace -hotelli.

InFLAMES on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen lippulaivahanke. Se tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen ja lääkekehitykseen yhdessä biotekniikka- ja lääkeyritysten kanssa. Lippulaiva edistää myös diagnostiikkaa, jolla potilaille voidaan räätälöidä sopivat täsmähoidot. InFLAMES osa Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaa.

Luotu 31.05.2023 | Muokattu 31.05.2023