Rehtori Jukka Kola lukuvuoden virtuaalisessa avajaisjuhlassa: Yliopisto luo uutta normaalia

04.09.2020

Turun yliopiston 100-vuotisjuhlavuoden lukuvuoden 2020–2021 avajaisjuhlaa vietettiin virtuaalisesti 4.9.2020. Aiemmin päivällä jokirannassa järjestetyillä avajaiskarnevaaleilla ja Tiedemarkkinoilla tutustuttiin satavuotiaan Turun yliopiston toimintaan ja palkittiin vuoden opettaja ja opintojakso.

Rehtori Jukka Kola tarkasteli lukuvuoden avajaispuheessaan sitä, miten koronaepidemia on vaikuttanut yliopiston tutkimus- ja opetustyöhön sekä opiskeluun. 

– Olemme oppineet paljon puolen vuoden koronakaudesta etätöineen ja -opiskeluineen. Jatkuva analysointi ja kehittäminen ovat tärkeitä, jotta syntyy uusia, luovia tapoja työhön, opiskeluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, rehtori Kola sanoi.

Kola käänsi katseen tulevaan, ja kertoi viime vuonna yliopistoyhteisöä vahvasti osallistaen tehdystä strategiasta vuosille 2021–2030.

– Koronavaikutuksia siinä ei ollut mahdollista huomioida. Eikä tarvitsekaan, vaan nyt luomme ”uutta normaalia”, jo ensi vuodeksi ja samalla vuosikymmen eteenpäin. Olemme kestävän tulevaisuuden rohkea rakentaja. 

Strategisista tavoitteista Kola nosti uuden lukuvuoden alkaessa innostavan oppimiskokemuksen ja erinomaiset oppimistulokset. 

– Koulutuksemme kehittämisessä on tärkeää, että saamme opiskelijat jo varhain mukaan tutkimukseen. Opiskelijoita voi ja pitää integroida myös opetustehtäviin entistä enemmän, koronakautenakin. Näin opiskelija on entistä kiinteämmin osa yliopisto- ja tiedeyhteisöä. Sillä on myös merkitystä opiskelijoidemme tulevaisuuden työurasuunnitelmiin ja työelämävalmiuksiin.

Kola totesi myös, miten tärkeää on särkeä siiloja ja luoda kiinnostavia ja laadukkaita, laajempia koulutuskokonaisuuksia, kuten sote- ja tekoälyakatemiat.

– Näin toimimalla käytämme voimavarat tehokkaasti ja nostamme opetuksen laatua, myös ja etenkin näinä korona-aikoinakin rajat rikkova yhteistyö on voimaa. Samalla vahvistamme myös avoimuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä aitoa yhteisöllisyyttä yliopistossamme. 

Tunnustuksia ja palkintoja yliopistolaisille

Vuoden opettajaksi valittiin yliopistotutkija Pekka Laukkanen fysiikan ja tähtitieteen laitokselta. Tunnustuksen perusteluissa todetaan, että Laukkanen osaa persoonallaan ja toiminnallaan luoda innostavan oppimisympäristön.

Vuoden opintojaksoksi valittiin yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tarjoama poliittisen historian opintojakso Suomalaisten maailmat -opintojakso, jonka vastuuopettajat ovat Ville Soimetsä ja Matti Välimäki. Tunnustuksen perusteluissa todetaan, että kyseessä on monipuolinen opintojakso, joka on monen opettajan ja monen vuoden yhteistyön tulos. 

Avajaiskarnevaaleilla jaettiin myös Vuoden kieliteko -palkinto poikkeuksellisesti tunnustuksena kaikille kieltenopettajille, jotka ovat vallitsevasta erityistilanteesta huolimatta antaneet opiskelijoille mahdollisuuden opiskella uusia kieliä ja kulttuureita.

Turun Suomalainen Yliopistoseura jakoi yliopiston satavuotisjuhlajuhlavuoden kunniaksi seitsemän väitöskirjapalkintoa. Yliopiston juhlavuoden kunniaksi väitöskirjapalkinnoissa huomioitiin kaikki yliopiston tiedekunnat jakamalla yksi palkinto tiedekuntaa kohden.

Väitöskirjapalkinnon saivat VTT Niko Hatakka, OTT Maija Helminen, PhD Mingzhe Jiang, TtT Anu-Marja Kaihlanen, FT Antti Lindfors, KTT Matti Minkkinen ja KT Jenni Tikkanen.

Avajaisjuhlassa julkistettiin lisäksi Turun yliopiston muistomitalien saajat, Heikki Hämäläinen, Jorma Ilonen, Risto Kaaja, Erkki Korpimäki, Kimmo Lehtonen, Heini-Marja Pakula, Kim Pettersson, Risto Rinne, Seppo Soinila, Jussi Vahtera ja Juha Varrela.

Turun Suomalaisen Yliopistoseuran väitöskirjapalkintojen saajat:
KT Jenni Tikkanen, FT Antti Lindfors, TtT Anu-Marja Kaihlanen, DSocSci Niko Hatakka, OTT Maija Helminen

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen
Turun yliopiston muistomitalien 2020 saajat vasemmalta:Prof. Juha Varrela, Prof. Jussi Vahtera, Prof. Seppo Soinila, Prof. Risto Kaaja, Prof. Heikki Hämäläinen, Prof. Risto Rinne, Prof. Jorma Ilonen, Prof. Heini-Marja Pakula

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen
Luotu 04.09.2020 | Muokattu 04.09.2020