Oikeusvaltiollisuutta ja tuomareiden riippumattomuutta koetellaan monessa maassa niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Lauantaina väittelevä OTK, VTM Päivi Pietarinen toteaa, että suoranaisia uhkakuvia ei ole Suomessa ainakaan vielä näkyvissä. Myrskyisempiin aikoihin on silti varauduttava.

Riippumattomuus takaa sen, että tuomari voi ratkaisutoiminnassaan soveltaa lakia vailla ulkopuolista painostusta ja vaikuttamista, sanoo OTK, VTM Päivi Pietarinen. Kuva: Urho Högman.
Hallintotuomioistuimet ratkaisevat oikeuskiistoja kansalaisten ja hallintoviranomaisten välillä ja antavat kansalaisille oikeussuojaa. Samalla niiden ratkaisut ohjaavat hallintotoimintaa. Päivi Pietarinen tutki valtiosääntöoikeuden väitöskirjassaan hallintotuomioistuinten merkitystä osana suomalaista oikeusvaltiota.
– Suomalaisten hallintotuomioistuinten riippumattomuutta ei ole riittävästi turvattu. Riippumattomuuden takeista olisi perustuslaissa säädettävä nykyistä laajemmin. Tarpeet liittyvät muun ohella korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten määrästä säädettyyn sekä tuomareiden nimittämiseen, painottaa Pietarinen.
Hallintotuomioistuinten asemaa on Suomessa määrätietoisesti vahvistettu aina itsenäisyydestämme alkaen. Edistystä on tapahtunut niin tuomioistuinten rakenteissa kuin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vahvistamisessakin. Alueelliset hallinto-oikeudet ovat vakiinnuttaneet asemansa oikeusturvaa antavina tuomioistuimina. Samalla korkeinta hallinto-oikeutta on määrätietoisesti kehitetty oikeudenkäyttöä ohjaavaksi tuomioistuimeksi.
Tuomarit eivät ole riippumattomia itseään varten vaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista varten. Tuomarin tehtävässä tuomaria ohjaa vain laki, oikeus ja oikeudenmukaisuus.
– Riippumattomuus takaa sen, että tuomari voi ratkaisutoiminnassaan soveltaa lakia vailla ulkopuolista painostusta ja vaikuttamista. Oikeusvaltiossa ei ole tilaa politiikalle, jolla puututtaisiin tuomioistuinten toimintaedellytyksiin saatikka tuomareiden ratkaisutoimintaan, sanoo Pietarinen.
Väitöskirjassa tutkitaan paitsi tuomioistuinten riippumattomuutta myös muita korkeimman hallinto-oikeuden tehtäviä. Tuomioistuimen tehtävät ovat kansainvälisesti vertailtuna laajat, koska lainkäytön lisäksi se valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Sillä on myös tiettyjä lainsäädäntövaltaa sivuavia tehtäviä.
OTK, VTM Päivi Pietarinen esittää väitöskirjansa ”Sata vuotta hallintolainkäyttövaltaa – Tutkimus korkeimman hallinto-oikeuden ja alueellisten hallinto-oikeuksien valtiosääntöoikeudellisesta asemasta” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 15.03.2025 klo 12 (Turun yliopisto, Calonia, Cal 1 -luentosali, Caloniankuja 3, Turku).
Vastaväittäjänä toimii emeritusprofessori Olli Mäenpää ja kustoksena professori Veli-Pekka Viljanen. Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on valtiosääntöoikeus.