Akateeminen vapaus voi heikentyä yliopistoissa, kun tutkimusta arvioidaan sisällön sijaan numeerisilla mittareilla, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.
Yliopistojen akateemista vapautta puolustetaan usein ulkopuolisten tahojen puuttumiselta. Uusi tutkimus tuo esiin, että myös yliopistojen sisäinen arviointi- ja palkitsemisjärjestelmä voi uhata akateemista vapautta.
– Tutkimusta arvioidaan julkaistujen artikkelien määrän perusteella, mutta artikkelimäärät eivät tuo esiin tutkijoiden tekemää yhteistyötä. Uutta tietoa rakennetaan yhteistyöllä, mutta se katoaa näkyvistä, sanoo tutkimuksen toinen kirjoittaja, Turun yliopiston laskentatoimen apulaisprofessori Jan Pfister.
Nykyisessä järjestelmässä tutkijat oppivat Pfisterin mukaan ennakoimaan, mitkä lehdet ovat tärkeitä ennen kuin valitsevat, mitä haluavat tutkia. Ongelmana on hänen mukaansa myös se, että rekrytoinnit, ylennykset ja rahoituksen saaminen riippuvat usein siitä, kuinka monta artikkelia tutkija on julkaissut, ei tutkimuksen sisällöstä.
Julkaisemisesta voi tulla itseisarvo
Tutkimusartikkelin kirjoittajien mukaan 1980-luvulta alkaen toteutetut uudistukset toivat yliopistoihin yritysmaailmasta tuttuja tulosmittareita, joiden myötä tutkimusjulkaisujen määrästä tuli tutkijoiden työn keskeinen mittari.
– Julkaisemisesta voi tulla päämäärä sinänsä: huomio kiinnittyy siihen, täyttyvätkö muodolliset vaatimukset, eikä siihen, mitä uutta tietoa tutkimus tuo. Tasainen julkaisutahti palkitaan, kun taas pitkäjänteiselle ja älyllisesti rohkealle tutkimustyölle annetaan vähemmän painoarvoa, Pfister toteaa.
Julkaisemiseen keskittyvässä arvioinnissa seminaarien järjestäminen, nuorempien tutkijoiden ohjaaminen ja kollegoiden työn kommentointi saavat tutkijoiden mukaan hyvin vähän tunnustusta.
Poliittisen painostuksen torjuminen edellyttää tutkijoiden yhteistyötä
Tutkimuksen mukaan tutkijoiden välinen kilpailu julkaisumääristä tekee yliopistoista alttiimpia myös poliittiselle painostukselle.
– Ulkoisen paineen torjuminen edellyttää tutkijoilta yhteistyötä. Jos arviointijärjestelmä kannustaa tutkijoita kilpailemaan keskenään arvostetuista julkaisuista sen sijaan, että he kokisivat jakavansa yhteisen vastuun omasta tieteenalastaan, se voi heikentää akateemisen vapauden puolustamisessa tarvittavaa kollegiaalista yhteenkuuluvuutta, Pfister sanoo.
Kyseessä on tutkijoiden mukaan myös demokratian kannalta tärkeä kysymys, sillä riippumaton tutkimus on edellytys tutkittuun tietoon perustuvalle yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Tutkimuksen arvioinnin järjestäminen toisin
Tutkijat eivät vastusta tutkimuksen arviointia tai suoritusmittareiden käyttöä sinänsä. Selkeät arviointikriteerit ovat heidän mielestään lisänneet läpinäkyvyyttä ja vähentäneet epämuodollisten verkostojen vaikutusta päätöksentekoon. Ongelmana he pitävät sitä, kun mitattavat tulokset korvaavat tutkimuksen sisällöllisen arvioinnin.
Tutkimuksessa esitetään, että tutkimusten arviointi voitaisiin järjestää myös toisin, prososiaalisen suorituskyvyn johtamisen mallin mukaisesti. Tämän näkemyksen mukaan kestävät tulokset syntyvät siitä, että ryhmät pystyvät ohjaamaan ja säätelemään toimintaansa yhteisten tavoitteiden pohjalta samalla, kun yksilöt kantavat vastuun omasta panoksestaan.
– Yliopistoissa tämä tarkoittaisi tutkimuksen arvioimista laadullisesti ja sen sisällön perusteella siten, että määrälliset mittarit tukisivat asiantuntijoiden arvioita, mutta eivät korvaisi niitä. Rekrytointiin ja uralla etenemiseen liittyvät päätökset voisivat perustua kollegiaaliseen harkintaan, pitkäjänteiselle tutkimukselle tulisi antaa aikaa, ja ohjaustyötä, seminaareja sekä tieteellistä keskustelua tulisi arvostaa nykyistä enemmän, Pfister toteaa.