Uutuusteos tarkastelee kaupunkiympäristön tuhoja ja poikkeuksellista sopeutumiskykyä toisessa maailmansodassa
Kaupungit ovat olleet toisen maailmansodan ympäristöhistorian polttopisteessä niin kuvaannollisesti kuin tosiasiallisestikin. Kaupungit joutuivat hävityksen kohteeksi ympäri maailman, kun taisteluissa ja pommituksissa pyrittiin tuhoamaan vihollisen vastarintapesäkkeitä, liikenteen solmukohtia, sähköverkkoja ja teollisuuslaitoksia. Kaupunkiympäristöt muuttuivat myös, kun kaupunkien ja maaseudun asukkaat ja luonnonvarat mobilisoitiin totaalisen sodan käyttövoimaksi. Sodassa sekä kaupunkilaiset että kaupunkien muut eliöt osoittivat kuitenkin huomattavaa sitkeyttä.
Turun yliopiston tutkijat Simo Laakkonen ja Timo Vuorisalo ovat toimittaneet yhdessä John McNeillin ja Richard Tuckerin kanssa uuden kirjan, The Resilient City in World War Two: Urban Environmental Histories, joka tarkastelee suomalaisten ja ulkomaisten kaupunkien luonnon ja kulttuurin sopeutumiskykyä toisen maailmansodan ääriolosuhteissa.
Kaupungit ja vesihuolto
Toimiva vesihuolto oli vastarinnan elinehto jokaisessa kaupungissa. Tämä kävi ensimmäiseksi selväksi Espanjan sisällissodassa (1936–1939), joka oli oleellinen osa ”pitkää toista maailmansotaa”.
Tasavaltaiset kaupungit joutuivat niin francolaisten hyökkäysten kuin Italian ja Saksan ilmavoimien pommitusten kohteeksi. Tunnetuin esimerkki on Guernican kaupungin tuhoaminen terroripommituksessa.
– Katalonian keskuksen, Barcelonan vesilaitos oli ollut ennen sotaa yksityisessä omistuksessa ja siksi investoinnit vesihuoltoon olivat jääneet vähäiseksi. Vesihuollon modernisaatio alkoi vasta, kun vesilaitos joutui anarkosyndikalistien haltuun – ryhmän, jota ei ensimmäiseksi ajattele vesihuollon edistäjäksi, maisemantutkimuksen yliopistonlehtori Simo Laakkonen kertoo.
Myöhemmin, kun maailmansota uhkasi laajeta Iso-Britanniaan, maan pääministeri Winston Churchill esitti ”Barcelonan rohkeiden miesten” taistelutahdon esimerkkinä, josta brittien tuli ottaa oppia.
Kaupungin kasvit ja eläimet
Leningradin piiritys (1941–1944) ja sen inhimillinen hinta on useimpien tiedossa. Harvemmin on kuitenkin kysytty, mitä piiritys tai sota ylipäätään merkitsi kaupunkien kasveille ja muille eliöille tai niiden tutkimukselle.
Leningradissa kaikki elävä käytettiin ravinnoksi – lukuun ottamatta kaupungin eläintarhan eläimiä. Erityisesti hoitajansa hengissä pitämästä Belle-virtahevosta tuli kaupunkilaisille rakas vastarinnan symboli.
Lontoon eläintarhan pandasta, nuoresta naaraasta nimeltä Ming, tehtiin sotapropagandassa kaikkien liittoutuneiden maskotti – pandahan ei voinut millään olla natsien puolella. Norsut olivat sen sijaan kaupunkilaisten maskotteina ympäri maailman Tokion eläintarhasta lähtien.
– Kasveja tutkittiin laajalti sotaoloissa. Jatkosodassa Viipurin kasviston havaittiin muuttuneen, koska Neuvostoliiton lyhyen valtakauden aikana kaupunkiin oli juurtunut idästä uusia tulokaslajeja. Sodan jälkeen tuhotussa ja jaetussa Berliinissä ei luonnontutkijoille juuri jäänyt luontoa mitä tutkia, mikä johti uuden tieteenalan, kaupunkiekologian, syntyyn, ympäristötieteen lehtori Timo Vuorisalo sanoo.
Mallikaupungit
Sota muutti myös alueita, joita taistelut eivät koskettaneet millään tavalla. Yksi tällainen alue oli Yhdysvaltain länsirannikko. Sen kaupungit olivat ennen sotaa suhteelliseen pieniä maataloustuotteiden jalostajia. Toisen maailmansodan aikana liittovaltion kehityspolitiikka muutti ne sotateollisuuden keskuksiksi.
– Liittovaltion voimin Seattlesta muokattiin pommikoneiden, niin sanottujen lentävien linnoitusten valmistaja. Kaupungin väestö kolminkertaistui sodan aikana, mikä pakotti kehittämään kaupungin infrastruktuuria ja palveluita. Seattlesta ja sen hyvin koulutetusta väestöstä tehtiin eräänlainen amerikkalainen mallikaupunki, joka kelpasi myöhemmin esimerkiksi Microsoftin pääkonttorin sijoituspaikaksi, Laakkonen kertoo.
Urbaani radioaktiivinen kulttuuri
Syvimmät jäljet sota jätti kaupunkeihin, jotka joutuivat pommitusten kohteiksi. Atomipommien pudottaminen Hiroshimaan ja Nagasakiin johti koko länsimaisen kulttuurin muutokseen.
– Kun atomiaseet suunnattiin kaupunkeihin, kaupunkikulttuuri otti ne tähtäimeensä. Atomipommien hirvittävien kokonaisvaikutuksien salaaminen päästi luovan mielikuvituksen valloilleen, kuvailee kirjantekoon osallistunut Tampeeen yliopiston projektipäällikkö Kimmo Ahonen.
Populaarikulttuuri alkoi suoltaa sodan jälkeen kirjoja, sarjakuvia ja kauhuelokuvia, joissa radioaktiivisen säteilyn tuloksena syntyneet hirviömäiset skorpionit, heinäsirkat, madot ja hirmuliskot valloittivat kaupungin toisensa jälkeen.
– Nykyaikaisen ympäristöajattelun peruspilari, pelko ihmisen aiheuttamasta maailmanlopusta, syntyi pitkälti Yhdysvaltain harjoittaman atomisodan seurauksena, Laakkonen jatkaa.
Ilmastonmuutos ja toinen maailmansota?
Toista maailmansotaa on käytetty viime vuosina usein malliesimerkkinä tilanteesta, jossa yhteiskuntien tuhoutuminen on vältettävissä vain julkisen vallan vahvojen toimien voimalla. Ilmastonmuutosta on pidetty tällaisena sosioekologisena kriisinä, jossa julkisen vallan tulisi ottaa poikkeuksellisen vahva asema.
– Toista maailmansotaa ei voi kuitenkaan käyttää vielä tällaisena esimerkkinä. Demokraattiset hallitukset antoivat maailmansodan aikana valtioille poikkeukselliset valtaoikeudet tilanteessa, jossa vapaata maailmaa uhkasi natsismi, fasismi ja kommunismi. Ilmastonmuutos ei ole vielä aiheuttanut vastaavaa poliittista hätätilaa, jossa maailma eli toisen maailmansodan alla, Laakkonen ja Vuorisalo arvioivat.
– Kaikki on kuitenkin mahdollista tulevaisuudessa. Siksi maailman suurimman sotilaallisen konfliktin esimerkkejä luovasta kriisinhallinnasta kannattaa tutkia ja ottaa niistä oppia vastaisen varalle, Laakkonen ja Vuorisalo summaavat.
* * *
The Resilient City in World War II: Urban Environmental Histories, toim. Simo Laakkonen, J. R. McNeill, Richard P. Tucker ja Timo Vuorisalo. New York: Palgrave Macmillan 2019, 317 sivua. Doi: 10.1007/978-3-030-17439-2
> Teoksen esittely kustantajan verkkosivustolla