Voimakkaasti allergisoivaa tuoksukin siitepölyä saapui Suomeen – tutkijat kaipaavat havaintoja kasvista

04.09.2019

Suomeen on viime päivien aikana tullut pieniä määriä tuoksukin siitepölyä kaukokulkeumana Keski-Euroopasta. Voimakkaan allergeeninen tuoksukki on sukua pujolle, ja pujoallergikot voivat saada sen siitepölystä oireita. Turun yliopiston siitepölytiedotus kerää havaintoja tuoksukista, jota tavataan satunnaisesti myös Suomessa.

Tuoksukki, erityisesti marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia), on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva kasvi, joka on Euroopassa haitallinen vieraslaji.

– Marunatuoksukki alkaa kukkia Suomessa näihin aikoihin, ja se onkin helpointa tunnistaa nyt syyskuussa. Kasvia kannattaa etsiä erityisesti puutarhoista, lintujen ruokintapaikoilta ja joutomailta, sanoo projektitutkija Maria Louna-Korteniemi Turun yliopistosta.

Marunatuoksukkia ei kannata hävittää, vaan tutkijat toivovat, että havainnosta ilmoitettaisiin Turun yliopiston siitepölytiedotukseen, joka seuraa esiintymien kehitystä. Tutkimuksen tarkoituksena on seurata, ehtiikö kasvi tuottaa Suomessa siitepölyä ja kypsiä siemeniä.  

– Kasvi voi kasvaa reilusti yli metrin korkuiseksi, ja sen lehdet ovat voimakkaasti liuskoittuneet. Se muistuttaa ulkonäöltään jonkin verran pujoa, mutta pujon kukinta alkaa olla jo ohi, kun taas tuoksukin kukinta on vasta alkamassa. Muitakin eroja löytyy: tuoksukin varressa on selvästi näkyviä vaaleita karvoja, mutta pujon varsi on uurteinen ja vain niukasti karvainen. Tuoksukin lehdet ovat heleän vihreät, kun taas pujon lehdet ovat päältä melko tumman vihreät ja alapuolelta hopeanharmaat, Louna-Korteniemi kuvailee.

Marunatuoksukki ei tiettävästi vielä lisäänny Suomessa, mutta sen esiintymistä tulee tutkijoiden mukaan tarkkailla. Jos huomataan, että kasvi alkaa lisääntyä, toimet sen torjumiseksi täytyy aloittaa. Suomen lähialueista kasvi on jo vakiintunut muun muassa Etelä-Ruotsiin.

Ilmoita havaintosi marunatuoksukista:

  • Sähköpostitse: siitepolytiedotus@utu.fi
  • Puhelimitse: 050 345 2398

Ilmoituksessa tulee kertoa kasvin löytöpaikka (katuosoite ja kuvaus löytöpaikasta tai GPS-koordinaatit), kasvien lukumäärä ja löytäjän yhteystiedot mahdollisia lisätietoja varten. Lajinmäärityksen varmistamiseksi ilmoitukseen on hyvä liittää mukaan kuva, mikäli se vain on mahdollista.

marunatuoksukki

Marunatuoksukki muistuttaa ulkonäöltään jonkin verran pujoa, mutta sen varressa on selvästi näkyviä vaaleita karvoja ja sen lehdet ovat heleän vihreät. (Kuva: Juha Jantunen)

Turun yliopiston siitepölytiedotus on seurannut ilman siitepölypitoisuuksia Suomessa vuodesta 1974 lähtien ja osallistuu laajasti siitepölyihin liittyvään tutkimukseen. Siitepölytiedotus laatii kaksi kertaa viikossa ilmestyvän siitepölytiedotteen, joka on luettavissa sivulla www.norkko.fi. 

Kuvia

Mediat voivat vapaasti hyödyntää oheisia kuvia aiheeseen liittyvässä uutisoinnissa. Lisääthän kuvan yhteyteen tiedon kuvaajasta.

Marunatuoksukki: https://apps.utu.fi/media/kuvat/marunatuoksukki_sanna_p%c3%a4tsi.JPG (Kuva: Sanna Pätsi)

Marunatuoksukki: https://apps.utu.fi/media/kuvat/marunatuoksukki_juha-jantunen.jpg (Kuva: Juha Jantunen)

Lisätietoja

Maria Louna-Korteniemi, amloun@utu.fi

Siitepölytiedotus p. 050 345 2398, siitepolytiedotus@utu.fi
 

Luotu 04.09.2019 | Muokattu 24.09.2019