Väitös (filosofia): VTM, KM Laura Puumala
VTM, KM Laura Puumala esittää väitöskirjansa ”Moral Permissions, Requirements, and Supererogation in Moral Tragedy” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 25.9.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Mauno Koivisto -sali, Assistentinkatu 7, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Marcus Hedahl (Yhdysvaltain merivoimien korkeakoulu, Yhdysvallat) ja kustoksena professori Valtteri Arstila (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on filosofia.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Väitöskirjani tutkii moraalisesti oikeutettujen, moraalisesti vaadittujen ja moraalin vaatimukset ylittävien tekojen luonnetta traagisten valintojen tilanteissa erityisesti modernin sodan kontekstissa. Tutkimusten mukaan moraalinen vamma on yleinen ilmiö taistelua nähneiden veteraanien keskuudessa. Monet modernin sodan taistelutilanteisiin liittyvät teot ja tapahtumat, erityisesti viattomien tappaminen tai kuolemaan jättäminen, sisältää perustevanlaatuisen moraalisen rikkomuksen silloinkin, kun se voi poikkeuksellisesti olla moraalisesti sallittua. Moraalinen vamma on syvän moraalisen konfliktin ja epätoivon kokemus, joka syntyy vakavaksi moraaliseksi rikkomukseksi mielletyn teon seurauksena. Sellaisena se on ymmärrettävä ja moraalipsykologisesti terve, joskin tuskallinen, reaktio moraalisesti vääriin ja moitittaviin tekoihin. Se aiheuttaa syvää syyllisyyttä, katumusta, häpeää ja arvottomuuden tunnetta, jotka johtavat itsestä ja maailmasta vieraantumiseen, päihteiden väärinkäyttöön ja vakavaan itsetuhoisuuteen. Sotilaat raportoivat moraalista vammaa ja siitä johtuvaa katumusta myös seurauksena moraalisesti sallituista, vaadituista tai sankarillisista teoista.
Väitöskirjani selittää, miten moraalinen vamma voi äärimmäisissä tilanteissa johtua myös moraalisesti oikeista ja ihailtavista teoista, sillä moraalisen vamman vähättely tai ohittaminen riistää kokijaltaan mahdollisuuden vastuunkantoon ja katumukseen, joiden on havaittu parhaiten lievittävän vamman kokemusta.
Tutkimukseni paljastaa, että moraalisesti oikeatkin teot voivat olla moraalisesti vammauttavia, kun ne tapahtuvat traagisen valinnan seurauksena. Traagisessa valinnassa jokaiseen toimintavaihtoehtoon sisältyy väistämätön moraalinen paha, kuten erittäin vakavan haitan, esimerkiksi kuoleman, aiheuttaminen tai salliminen. Traagisissa valinnoissa vedotaan pienimmän pahan oikeutukseen, joka sallii vakavan haitan tuottamisen vielä pahemman haitan välttämiseksi. Väitöskirjani kehittää käsitystä moraalisesti pahoista ja kauheista teoista tavalla, joka ei edellytä näiden tekojen moraalista vääryyttä, jotta myös pienimmän pahan oikeutuksella sallittujen tekojen kauheus ja moraalinen vammauttavuus voidaan selittää aliarvioimatta moraalisen rikkomuksen kokemusta, joka vähiten pahoihinkin vaihtoehtoihin liittyy traagisissa valinnoissa. Tutkimukseni määrittelee moraalisesti pahat teot haitan vakavuuden ja moraalisen vastuun kautta ja ehdottaa moraalisen kauhun kokemusta pahojen tekojen leimalliseksi piirteeksi. Moraalinen kauhu liittyy moraaliseen vastuuseen järkyttävän haitan tuottamisesta ja kokemus pahan teon moraalisesta velvoittavuudesta on yksi traagisten valintojen moraalista epätoivoa tuottavista piirteistä.
Väitöskirjassani pienimmän pahan oikeutusta tarkennetaan kahdella tavalla. Oikeutusta ei voida tulkita valinnaisuudeksi, vaan vähiten paha vaihtoehto on ainoa moraalisesti hyväksyttävä teko. Traagisissa valinnoissa vähiten paha teko ei myöskään ole vain sallittu, vaan moraalisesti vaadittu teko. Jos vähiten pahan teon suorittaminen vaatii kohtuutonta uhrausta toimijalta itseltään, sen tekeminen voi olla moraalin vaatimukset ylittävää, sankarillista, eli supererogatorista toimintaa. Väitöskirjani selittää traagisen sankaruuden mahdollisuuden supererogatorisena valintana, jossa haitan vähentämiseen liittyville moraalisille syille annetaan erityinen painoarvo, silloinkin kun sitä ei todellisuudessa voida edellyttää edes ammattisotilailta. Väitöskirjani lisää moraalitragedioiden moraalifilosofista ymmärrystä tavalla, joka voi edesauttaa moraalista vammaa koskevan tutkimuksen, teorian ja hoidon kehittämisessä.
